Kinuskikissan resepteissä esiintyy marenkia erilaisissa käyttötarkoituksissa: niin kuorrutteina, täytteinä kuin kuivatettavina pikkumarenkeina. Marengin valmistamiseen käytetään tyypillisesti jotain näistä kolmesta tekniikasta: ranskalaista, sveitsiläistä tai italialaista. Tältä sivulta löydät kootusti kaiken, mitä erilaisista marengeista kannattaa tietää. Tutustu eri menetelmien heikkouksiin ja vahvuuksiin ja valitse kulloiseenkin tarkoitukseen parhaiten soveltuva vaihtoehto.
Yhtäläistä kaikille esitellyille marenkivaahdoille on, että ne soveltuvat levitettäväksi kakun tai piirakan päälle sellaisenaan tai pursottaen. Samoin kaikkia marenkivaahtoja voi värjätä pastaväreillä ja maustaa vaniljatuotteilla. Erilaisista marengeista eniten itselläni on ollut käytössä sveitsiläinen marenki. Näihin resepteihin pääset käsiksi ainesluettelon lopusta tai avainsanoista löytyvästä linkistä.
Kiitos Eeva kauniista sanoistasi! ❤️ Oli todella mieltä lämmittävää kuulla, että Kinuskikissan reseptit ovat löytäneet noin luottavan paikan keittiössäsi. 🤗 Marenkien säilymisen kannalta tärkeintä on, että ne ovat varmasti kunnolla kuivatettu. Oikein hyvä ratkaisu hyödyntää uunia siihen! Voisit kokeilla laittaa säilytysrasian pohjalle palan talouspaperia. Se auttaa sitomaan mahdollisen kosteuden. Säilytä rasia paikassa, johon ei pääse suoraa auringonvaloa tai lämpöä, jotta rakenne pysyy hyvänä. Toivotan paljon onnea niin marenkien säilyvyyden kuin koko juhlahumun keskelle! 💛