Sain taannoin ystäväni luona maistella hyviä lohipasteijoita ja noista aineksista tein sitten nopeamman version eli voitaikinaan kääräistyn piirakan. Käytin piirakkaan lämminsavulohta. Äitini ehti kysellä reseptiä jo ennen tätä blogipäivitystä ja teki oman versionsa kylmäsavulohesta. Lohen (ja savun) maku tuntui siinä voimakkaammalta ja ehkäpä jatkossa teen itsekin niin. Joka tapauksessa molemmat käyvät.

Piirakan pakastus onnistuu oikein hyvin. Tämän voi siis huoletta tehdä pakkaseen juhlallisuuksia odottamaan. Tein itsekin näitä kerralla kaksi ja pakastin molemmat eri tilaisuuksissa tarjottaviksi. Sulamaan voi ottaa tarjoilupäivänä ja lämmittää uunissa folion alla ennen tarjoilua.