19.12.2016
noin kolme pellillistä
100 g voita
1 dl fariinisokeria
1 dl tummaa siirappia
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua inkivaariä
1 tl jauhettua kardemummaa
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1/2 tl jauhettua mustapippuria
3 dl riihiruisjauhoja (leppäsavulla savustettu)
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 dl kermaa
Tarjoiluun:
Punahomejuustoa tai voimakasta valkohomejuustoa
Viikunoita
* * * * *
Kiehauta kattilassa siirappi, sokeri, rasva sekä mausteet. Anna seoksen jäähtyä.
Sekoita keskenään jauhot ja sooda. Lisää sihdaten taikinaan.
Kaada joukkoon kerma ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Kauli taikinasta ohut levy jauhoja kaaviloinnissa apuna käyttäen. Ota taikinasta pienillä muoteilla piparkakkuja uunipellille leivinpaperin päälle. Paista piparkakkuja uunin keskitasolla 200 °C:ssa noin 3-4min riippuen niiden paksuudesta.
Tarjoa pikkujoulupöydässä glögin tai hyvän punaviinin kylkiäisenä viikunan ja laadukkaan homejuuston kera. Jos käytät pikkupiparkakkuja kattauksessa servettipidikkeenä, muista painaa juuri uunista tulleisiin piparkakkuihin lämpimänä reikä esimerkiksi coctailtikulla. Näin ne on helppo pujottaa h-hetkellä kauniiseen naruun vieraita ilahduttamaan.
Mukavaa joulun odotusta!
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5656 tähteä
Maailman paras mutakakku
2826 tähteä
Mokkapalat
2557 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
Kiitos kommenteista mari-johanna, soja ja nalamuru: kiva että resepti inspiroi maistamaan 🙂