13.12.2013
Pullataikina:
1 pala hiivaa
100g sulatettua voita
7 dl maitoa
n. 2dl vettä
2 1/2dl sokeria
1/2 putkiloa kaardemummaa
Jauhoja n.0,5kg (jauhoja lisätään sen verran ettei taikina tartu käsiin, ei kuitenkaan liikaa ettei taikinasta tule liian kovaa)
Täyte:
Kanelia, voita, sokeria. Tähän kuusi-bostoniin laitoin edellämainittujen täytteiden lisäksi suklaahippuja ja punaherukkamarjoja.
Voiteluun:
1 kananmuna
Valkoinen kuorrute:
1 kananmunan valkuainen
3 1/3dl tomusokeria
1. Liota hiiva lasissa, jossa on n. 2dl haaleaa vettä (tai sen verran että hiiva jää kokonaan veden alle) n.5-10min, lisää joukkoon ripaus suolaa (alle 1/2 tl). Mikäli käytät kuiva hiivaa niin sen voi sekoittaa suoraan kädenlämpöiseen maitoon.
2. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sulata toisessa kattilassa voi.
3. Kaada kädenlämpöinen maito kulhoon ja lisää liotettu hiiva, sokeri, kaardemumma ja sulanut voi.
4. Sekoita seosta ja lisää jauhot, jauhoja tulee lisätä niin paljon ettei taikina tartu käsiin (mutta varo ettei taikinasta tule liian kovaa).
5. Anna taikinan nousta n.1h
6. Ota reilu pala taikinaa ja kauli taikina levyksi ja lisää kaneli-voi-sokeri-seosta koko levyn päälle. Sekä halutessasi suklaahippuja ja marjoja. Kääri sitten taikinalevy rullalle ja leikkaa n.4cm levyisiä paloja tangosta.
7. Asettele palat leikattu puoli ylöspäin voideltuun vuokaan vieri viereen. Kun olet täyttänyt vuoan paloilla, anna boston-kakun nousta vielä vuoassa n.15-30min.
8. Voitele kananmunalla ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa. Pullista näkee kun ovat valmiita, kaunis väri kertoo sen 🙂
9. Kun bostonkakku on jäähtynyt voit halutessasi lisätä sokerikuorrutteen päälle: Lisää kulhoon munan valkuainen ja sekoita sitä vähän. Lisää sitten tomusokeri ja vatkaa hyvin.
10. Laita vatkattu kuorrute tukevaan pussiin ja leikkaa kulmaan haluamasi kokoinen reikä, sitten vain pursotellaan omavalintaista kuviota kakun päälle 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä