3.4.2015
Pohja:
200g voita
2dl sokeria
3 munaa
2dl vehnäjauhoa
1dl perunajauhoa
2tl leivinjauhetta
1rkl vaniljasokeria
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää yksitellen huoneenlämpöiset munat välillä hyvin vatkaten.
Yhdistä kuivat aineet. Siivilöi ja sekoita kakkutaikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 1,8 litran irtopohja-kakkuvuokaan ( tästä pohjasta saa kaksi juustokakkua kun leikkaa puoliksi halutessasi voit toisen pakastaa).
Paista Hiekkakakku uunin alaosassa 175 asteessa 50 – 55 min. Anna jäähtyä hetken. Kumoa lautaselle.
Pese irtopohjavuoka.
Leikkaa kakku pohja siis puoliksi ja laita takaisin irtopohjavuuan pohjalle.
1 purkki säilyke päärynä, survo nuo puolikkaat ota jonkun verran lientä mukaan ja kaada tuon kakun päälle tasaiseksi.
täyte:
2.5dl kermaa
Valio rahka Päärynä kinuski
Viola tuorejuusto vanilja
0.5dl sokeria
4 liivatelehteä
Pistä liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5-8 minuutiksi
vaahdota kerma lisää muut aineet yksitellen joukkoon ja viimeisenä tuo liivateliemi. jos haluat värjätä tämän itse jaoin kahteen osaan ja pistin jauhevärit keltaisen ja vihreän jotka sekoitin veitsellä sekasin jotta tuli jos millaista raitaa massaan.
pistä massa vuokaan päärynöinen päälle laita jääkaappiin noin 2 tunniksi jähmettymään.
Kiille:
1 purkki Piltti Päärynää
2dl päärynämehua
2tl sokeria
2 liivatelehteä
vihreää karamellijauheväriä
taas tilkka kiehuvaa vettä liivatteelle.
pistä taas liivatteet likoamaan kylmään veteen, puristele taas vesi pois.
sekoita piltti ja mehu, karamelliväri ja sokeri lisää nauhana liivate tähän kiille massaan ja kumoa vuokaan täytteen päälle, taas pariksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.
irrota kakku vuasta tarjoilulautaselle.
Sen jälkeen voit koristella mielesi mukaan.
Itse käytin hopeasuihketta kera kakkukuvio paperin
jonka jälkeen hajotin yhden ison pääsiäismunan ja lisäsin sinne noita pääsiäiskarkkeja.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Tällä kakulla astutaan askel kohti kevään vihreyttä. Ja juhlitaan pääsiäistä tarjoamalla kakkupalan kera niitä pääsiäisen must-herkkuja, erivärisiä ja –kokoisia suklaisia munia. 🙂