11.6.2016
Pohja:
Myllynparas pyöreä suklaataikina
Täyte:
5 liivate
½ dl vesi
3 dl vispikerma
½ dl sokeri
200 g mustaherukkatuorejuusto
200g vaniljarahkaa
4-5 dl punaherukoita soseena
2 tl vaniljasokeri
Kuorrutus:
0,75 dl vispikerma
100g maitosuklaa
1 rkl voi
Koristelu:
vispikermaa pursotettuna
Sulata valmis taikina pakkauksen ohjeen mukaisesti. Kauli hieman jauhotetulla alustalla ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Käytin 20 cm vuokaa. Paista 200 asteisessa uunissa n. 8 min, kunnes pohja on kypsä.
Jätä pohja vuokaan jäähtymään.
Soseuta punaherukat tehosekoittimella. Painele sose siivilän läpi, niin että kaikki ylimääräinen jää siivilään ja lopputuloksena on hieno rakenteista sosetta.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, punaherukkasose ja sokerit. Kuumenna vesi kiehuvaksi . Purista liivatteista kylmä vesi pois ja sulata liivatteet kiehuvaan veteen. Kaada seos ohuena nauhana täytteen sekaan , koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi hyytymään.
Laita kuorrutteen kerma kattilaan, lämmitä kiehuvaksi asti. kun kiehahtanut , ota kattila pois levyltä ja sulata kerman joukkoon suklaa. Sekoittele niin kauan kuin seos on tasaista . Lopuksi sekoita joukkoon voi. Jos voi ei sula , laita hetkeksi takaisin liedelle. Jäähdyttele hetki , niin kauan että seos hieman paksuuntuu.
Kaada suklaaseos kakun päälle , levittele kuorrutetta reunoja kohti että se paikoin valuu ylitse.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5656 tähteä
Maailman paras mutakakku
2826 tähteä
Mokkapalat
2566 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
Nam näyttääpä hyvältä. Sen verran tykästyin tuohon viinimarjaan, kun kerran kakun väliin laitoin että pitää kyllä joskus, kun tulee vieraita, niin pakkasen lopuista punaherukoista tämä pyöräyttää.