13.5.2015
Täytteen tein riisihiutaleista, koska olen laiska ja kärsimätön enkä jaksanut alkaa keittelemään
riisipuuroa. Riisihiutalepuuro sen sijaan valmistui viidessä minuutissa ja ajaa saman asian.
Ensin uuni lämpeämään 225 asteeseen.
Täyte:
5dl vettä
5dl rasvaton laktoositon maitojuoma
3dl riisihiutaleita
0,5tl ruususuola
1 muna
Laita kattilaan vesi, maito ja suola ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää riisihiutaleet ja keittele n. 5 min koko ajan hämmennellen.
Kun puuro on tarpeeksi sakeaa siirrä se pois hellalta ja jätä vetäytymään kannen alle siksi aikaa, kun teet taikinan.
Taikina:
2dl Tattari rouhe
3dl kaurajauho
1,5tl psyllium
2dl vettä
0,5tl suolaa
0.5dl öljyä
Kaada yhteen astiaan vesi ja sekoita sekaan psyllium. Anna turvota sen aikaa, että siitä tulee geelimäistä. Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet sekaisin ja lisää sekaan psyllium geeli ja öljy (itse käytin rapsia, mutta siihen käynee kookos ja oliivikin, jos haluaa). Vaivaa hyvin käsin kiinteäksi palloksi.
Puuroon voit tässä vaiheessa lisätä yhden kananmunan ja lisää suolaa oman maukn mukaan ja vatkata kananmuna hyvin puuron sekaan. Ole vikkelä, jotta muna ei ala kypsyä ja pakkuunnu.
Jaa taikina kahtia, pyöritä paloista pötköjä ja leikkaa n. 2cm x 2cm paloja, pyöritä palloiksi ja kauli ohuiksi ympyröiksi. Lisää täyte keskelle, rypytä ja paista uunin keskitasolla n. 15 min tai niin kauan, että puuron pintaan tulee hiukan väriä.
Voitele kuumana ja lado päällekkäin.
Tästä tuli 16 kpl piirakoita
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Voi miten herkullisilta näyttävät, puuro ja kuori. Kyllä tuohon etummaiseen pitäisi heti kohta päästä käsiksi! Ja se olisi sitten sen menoa – ennen niitä muita! 🙂