Kinuskileipomo Siki

Kategoria: Kevyet herkut,  Kevyet herkut -tempaus,  Muuta makeaa Nähty 25399 kertaa
 
04.02.2015
 
1 kommentti

LUKIJAN RESEPTIRaikas paahtovanukas


Paahtovanukasta eli hienommalla nimellä creme brüleetä olen halunut kokeilla jo kauan. Kevyempi versio syntyy siitä, että osa kermavaahdosta on korvattu kevytmaidolla. Raastettu sitruunan ja appelsiinin kuori ja tietysti aidon vaniljan siemenet antavat vanukkaalle juuri sen oikean maun. Kevyempi paahtovanukas on koostumukseltaan löysempi, kuin perinteinen creme brülee ja kokemukseni mukaan löysyyteen vaikuttaa myös paistamislämpötila. Vaikka vanukas on löysähkö sen raikas maku on kokeilemisen arvoinen!

4 annosvuokaa kevyttä paahtovanukasta

2,5 dl kermavaahtoa
1,5 dl kevytmaitoa (itse käytin 2,5% maitoa, mutta sitä ei taida Suomesta löytyä).
1/2 vaniljatanko
1/4 tl suolaa
3 kananmunan keltuaista
1/2 dl sokeria
1/2 sitruunan kuori  raastettuna
hieman appelsiinin kuorta raastettuna

4 tl ruokokidesokeria

Leikkaa vaniljatanko pituussuunnassa halki ja kaavi siemenet. Laita vaniljatanko ja siemenet kattilaan, lisää kermavaahto ja maito. Kuumenna kiehummispisteeseen asti, mutta älä keitä. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä kannen alla 10-15 minuuttia. Mikäli seoksen pintaan muodostuu nahka, poista se. Poista myös vaniljatanko (voit kaapia vielä tangosta siemeniä ja lisätä seokseen) ja lisää suola.

Vaahdota keltuaiset ja sokeri kevyesti vaahdoksi (kunnes muodostuu rahkamainen paksuhko kreemi) ja raasta sekaan sitruunan ja appelsiinin kuori. Lisää keltuaisvaahto pienissä erissä maito-kermaseokseen samalla koko ajan vispaten. Tarkoituksena on tasoittaa lämpötiloja pikkuhiljaa, joten siitä syystä älä heti kerralla kaada keltuaisia maito-kermaseokseen.

Nosta pienet annosvuoat syvään uunipannuun ja annostele seos neljään pikkuvuokaan. Kaada uunipannulle kiehuvaa vettä siten,  että vesi peittää noin 3/4 annosvuoista (täytteestä). Paista uunin alaosassa 190 asteessa noin 25 minuuttia. Paahtovanukas on valmis kun massa on hyytynyt, mutta vanukas ei ole vielä kova. Nosta vanukkaat uunipannulta ja jäähdytä huoneenlämmössä noin tunti ja siirrä sitten jääkaappiin. Vanukas on valmis syötäväksi 3h – 3 päivän aikana.

Tarjoilua varten ripottele jokaisen vanukkaan pinnalle 1 tl ruokokidesokeria ja sulata sokeri 250 asteessa grillivastuksen alla muutama minuutti. Varo polttamasta sokeria! Nosta vanukkaat vielä hetkeksi jääkaappiin viilentymään.

Toki kaasupolttimella saa helpommin karamellisen rapean kuorrutteen, mutta jotenkuten onnistuu myös grillivastuksella.

Tarjoa marjojen kuten karpalon, puolukan tai mustikoiden kanssa. Kuvassa olevassa tarjoilussa olen käyttänyt itsetehtyä lemon curdia, mutta mielestäni vanukas sopii paremmin happamien marjojen kera.

Ohjeesta tuli pitkä, mutta todellisuudessa vanukkaan tekeminen ei ole niin hankalaa.
Suosittelen tekemään vanukkaat tarjoilua edeltävänä päivänä valmiiksi ja tarjoilun päivänä tekemään vasta karamellisen kuorrutteen.

Nauti vanukasta vaahdotetun maitokahvin kera! (ps. kuumenna maito kattilassa ja vaahdota käsivispilällä. Rasvaton maito vaahtoutuu parhaiten).

Creme brülee