25.9.2015
Ihanan Saran leipomassa ja alkuperäisen reseptin löydät täältä.
Crumble
1,5 rkl voita
0,5 dl fariinisokeria
0,5 tl kanelia
0,5 dl jauhoja
Nypi voi ja sokeri keskenään tasaiseksi. Lisää jauhot ja kaneli, nypi tasaiseksi massaksi. Crumble muistuttaa piparkakkutaikinaa. Laita crumble pakastimeen (crumblea on helpompi käsitellä kylmänä).
Taikina
100 g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
100 g Viola Vanilja -tuorejuustoa
0,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl kanelia
Vaahdota muna ja sokeri. Lisää muna ja sekoita. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi.
Täyte:
n. 300 g kotimaista omenaa
1 Snickers-patukka
Kuorrute:
1,5 dl tomusokeria
2 rkl omenamehua
Kuori ja pilko omenat, paloittele Snickers pieniksi paloiksi.
Voitele ja jauhota irtopohjavuoka. Laita pohjalle ensin puolet taikinasta, päälle puolet omenalohkoista ja murentele omenoiden päälle puolet crumblesta ja puolet Snickers-patukasta. Seuraavaksi laita vuokaan loput taikinasta, loput omenoista ja loput crumblesta ja Snickersistä (kakkuun tulee yhteensä 6 kerrosta).
Paista 180°C 50-60 minuuttia.
Kuorruta jäähtynyt kakku.
Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Tämä menee taatusti kokeiluun joku kerta! Snickers kun on yksi parhaista suklaapatukoista mitä kuvitella saatan 🙂