4.3.2018
POHJA (n. 23 cm:n irtopohjavuoka)
100 g voita/margariinia
½ dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vaahdota voi ja sokeri ja lisää muna vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina irtopohjavuoan pohjalle ja vän matkaa reunoille (suojaa pohja leivinpaperilla ja voitele reunat kevyesti).
TÄYTE
1 tlk (820g/470g) persikoita (iso tölkki)
200 g maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
puolen sitruunan mehu
2 munaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
(mantelilastuja siiviksi)
Ota persikan puolikkaista koristeeksi tulevat puolikkaat (4-5 kpl) sivuun valumaan. Palastele loput persikat ja levitä ne vuokaan pohjan päälle. Sekoita muut täyteaineet keskenään kulhossa ja kaada persikan palojen päälle vuokaan. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia tai kunnes rahkatäyte on hyytynyt (mun uunissa meni reilut 50 minuuttia).
Koristele ”persikkamehiläisillä” eli kuivaa persikan puolikkaat. Sulata tummaa pari palaa tummaa suklaata pienessä pussissa ja tee sillä mehiläiselle raidat ja naamat. Sulata pala valkosuklaata pussissa ja tee sillä silmien pohjat naamoihin ja vielä tummalla suklaalla silmien ”iirikset”. Tee persikoiden päälle pienet viillot ja työnnä niihin mantelilastut siiviksi.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Onpas vekkuli kevätpiirakka, sellainen hyvän mielen piiras! 🙂
Mukavaa huomata että pörriäiset alkavat herätä kylmän talven jäljiltä! 🙂