16.9.2015
POHJA:
200 g voita
1½ dl Sokeria
2 munaa
5 dl vehnäj.
2 tl Leivinj.
1) Vaahdota voi ja sokeri
2) Lisää munat yksitellen voimakkaasti sekoittaen.
3) Lisää kuivat aineet taikinaan ja levitä pellille.
TÄYTE:
4-5 omenaa
2 dl puolukka survosta kevyesti sokeroituna tai kokonaisia puolukoita
1) kuori ja poista omenoista siemenkodat. Pilko pieniksi.
2) Levitä omenat ja puolukkasurvos/puolukat taikinan päälle.
MURUSEOS:
50 g voita
1½ dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
1) sulata voi ja lisää sekaan kaurahiutaleet ja sokeri. Sekoita ja ripottele piirakan päälle.
Paista uunissa 200asteessa n.30min
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Samaa mieltä, syksy on kiehtova. Ensin, kun kesä alkaa näyttää loppumisen merkkejä, tulee vähän paniikkitunnelma, että voi, voi, kuinka pitkä on taas seuraavaan kesään. Mutta syksy kyllä pian valloittaa väreillään ja monilla antimillaan. Ei enää kohta kesää huomaa haikailevansa. Metsä on se aarreaitta, siellä saa hengittää metsän raikasta ilmaa ja tuoksutella metsän ihania tuoksuja. Ja samalla poimia marjoa tai kerätä sieniä. Tai olla keräävinään! Aina se saaliskaan ei ole pääasia. 🙂
Mustikkametsässä minullekin tuli karhu mieleen. Mökillä poimimispaikkana oli erämaa, kaukana kaikesta. Tiesi, että ihmisiä ei siellä tule vastaan. Kyllä piti korvat tarkkana kuulostella joka rasahdusta. Olin kerrankin tyytyväinen, että poimurini läppä (harmillisesti) vinkuu. Nyt se tuntui hyvältä viestiltä mahdolliselle karhulle.
Sinun värikäs piirakkasi näyttää herkulliselta, omena ja puolukka, nam! Tuon kokoisen palan leikkaisin siitä empimättä lautaselleni. 🙂