7.1.2018
n. 20 kappaletta
Taikina:
100g voita
2 dl sokeria
1 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliasokeria
1 dl maitoa
1 prkl (200g) maustettua maitorahkaa
150g valkosuklaata
20 Dumblea
Koriste:
100g maitosuklaata
100g valkosuklaata
Sulata maitosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Muotoile maitosuklaasta Kinuskikissa logon pää leivinpaperin päälle. Laita jääkaappiin kovettumaan. Kun suklaa on kovettunut niin sulata valkosuklaa mikrossa. Tee valkosuklaalla yksityskohdat kinuskikissan päähän silmät. Laita uudelleen jääkaappiin. Tein itse myös essun. Säästä ylimääräiset suklaat myöhemmäksi.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä voi-sokeri seos, kuivat aineet ja maito. Lisää maustettu vaniljarahka, kun seos on hyvin sekoittunut. Sulata valkosuklaa mikrossa ja lisää seokseen.
Sekoita seos tasaiseksi. Jaa taikinaa vähän mufiinssivuokien pohjalle. Lisää kaikkiin muffinssivuokien keskelle dumble. Lisää taikinaa muffinssivuokiin niin, että dumblea ei näy enään.
Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla.
Ota suklaakoristeet pois jääkaapista ja irrota leivinpaperista. Sulata alussa ylijäänneet suklaat uudelleen. Kiinnitä koristeet muffinssien päälle suklaalla.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5656 tähteä
Maailman paras mutakakku
2826 tähteä
Mokkapalat
2557 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
Kiitos Kinuskiemo! Näiden keksimiseen ja suunnittelemiseen meni kaun, mutta oli sen arvoista.🙂 Nämä olivat todella herkullisia ja muffinssit maistuivat valkosuklaalle, mutta oli pieni vanilia maku mukana.🙂