28.10.2013
KESÄKURPITSA-RICOTTAGALETTE
Pohja
6 dl vehnäjauhoja
kaksi ripausta suolaa
200 g kylmää voita
1 dl kermaviiliä
1 dl kylmää vettä
4 tl sitruunamehua
Täyte
suunnilleen 1 isohko kesäkurpitsa
1 tl suolaa
4 rkl öljyä
2 valkosipulin kynttä
250 g ricottaa (tuorejuuston muodossa olevaa ++ käytin itse maustamatonta Lidlin tuorejuustoa)
100 g parmesaania
100 g mozzarellaa
2 rkl tuoretta basilikaa
(keltuainen + tilkka vettä voiteluun)
1. Nypi jauhot, suola ja pieneksi kuutioitu kylmä voi.
2. Sekoita kermaviili, vesi ja sitruunamehu ja lisää jauho-voiseokseen nopeasti käsin sekoittaen. Älä sekoita liikaa.
3. Kääri taikina tuorekelmuun ja pistä jääkaappiin väh. 30 minuutiksi.
4. Viipaloi kesäkurpista ja levitä ne leivinpaperin päälle. Ripottele päälle vähän suolaa ja itketä, eli anna olla 30 minuuttia. Pyyhi kosteus pinnalta.
5. Pilko valkosipuli ja sekoita öljyn kanssa. Siirrä odottamaan.
6. Pilko/raasta juustot ja sekoita tahnaksi. Lisää basilikasilppi sekä puolet valkosipuliöljystä.
7. Kauli taikina jauhoitetulla pöydällä ympyräksi (25-30 cm). Siirrä pohja vuokaan/leivinpaperin päälle.
8. Levitä juustotahna tasaisesti keskelle taikinaa. Jätä reunoille 5 cm taikinaa.
9. Laita kesäkurpitsasiivut juustotäytteen päälle. Levitä loput valkosipuliöljystä.
10. Taita reunat kohti keskustaa ja halutessasi voitele ne keltuais-vesiseoksella.
Pahoittelen piirakan rumaa ulkonäköä!
Resepti on blogista Jauhot Suussa, kyseiseen reseptiin pääset tästä.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Munkkirinkeli: Kesäkurpitsa on kyllä hyvää! Kiitos kommentistasi! 🙂