2.10.2016
12 kreppiä
Ainekset:
3 kananmunaa
3,5 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
1/2 tl vaniljasokeria
2 rkl voisulaa
voita paistamiseen
Nutellaa
tomusokeria
Riko munat kulhoon ja vatkaa sekaisin. Vatkaa joukkoon muut ainekset ja anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia.
Paista krepit voissa tarttumattomalla paistinpannulla (halkaisija n. 20 senttiä). Paistaessasi kreppejä kaada taikinaa (0,5-0,75 dl) lämpimän pannun toiseen reunaan. Kallista pannua heti toiseen suuntaan ja pyöräytä sitä niin, että taikina leviää pannulle tasaisesti. Tähän saa kulua aikaa enintään 5 sekuntia. Paista kreppiä ensin toiselta puolelta n. 45 sekuntia. Käännä se sitten nopeasti leveällä paistinlastalla ja levitä päälle reilu teelusikallinen Nutellaa. Kun kreppi on paistunut toiseltakin puolelta, siirrä se lastan avulla lautaselle.
Taita molemmat sivut muutama sentti sisäänpäin ja kääri kreppi rullalle. Lämmitä Nutellaa mikrossa ja valuta lusikan avulla raitoja krepin päälle. Sirota siivilän avulla hieman tomusokeria päälle ja koristele halutessasi esim. mintunlehdillä.
Kreppitaikina mukailtu kirjasta Mestarirotan reseptit – Koko perheen keittokirja.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Heippa Sara! Nuo sinun paistamasi krepit maistuisivat makeilta jo pelkästään, mutta nutellan kanssa ne vievät kielen mennessään. Nam! 🙂