21.8.2015
Raaka-aineet:
Pohja:
200g digestive keksejä
70g voita
Täyte:
6 liivatetta
2 dl vispikermaa
2 prk Valion maustettua sitruunarahkaa
200 g valkosuklaata
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl lime- tai sitruunamehua
Koristelu:
Lime- ja sitruunaviipaleita
suklaarouhetta
Valmistus:
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Vuoraa irtopohjavuoan pohja (24cm) leivinpaperilla ja halutessasi myös reunat.
Murskaa keksit ja sulata voi. Kaada sulatettu voi keksimurun joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Painele keksimuruseos vuoan pohjalle ohueksi kerrokseksi esim. lusikalla. Laita pohja hetkeksi kylmään odottamaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita rahkan joukkoon sokerit. Nosta kerma ja rahka odottamaan hetkeksi.
Sulata suklaa vesihauteessa. Kaada sulatettu suklaa rahkan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon kermavaahto.
Purista liivatteista vesi pois. Laita kattilaan lime- tai sitruunamehu ja kiehauta. Sulata liivatteet yksitellen kuumaan mehuun. Kaada liivate ohuena nauhana vähitellen kerma-rahkaseokseen kokoajan sekoittaen. Sekoita hyvin, jotta liivate menee kunnolla sekaisin.
Kaada täyte vuokaan ja ravista pinta tasaiseksi. Peitä kelmulla tai foliolla. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai yön yli.
Koristele lime- ja sitruunaviipaleilla ja suklaarouheella.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5654 tähteä
Maailman paras mutakakku
2816 tähteä
Mokkapalat
2555 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
Tervehdys Mariza 92! Ja tervetuloa kinuski porukkaan! Ihanan Sitruunaisen herkun olet laatinut,monesti tarvitaan niitä nopeasti valmistuviakin herkkuja joten hyvä että niitä on tarjolla. 🙂