Kiitos kommenteista teillekin, soja ja Toffe! On tosi kiva kuulla, että resepti herättää mielenkiintoa ja kenties innostaa kokeilemaankin. 🙂
Vanhemmilleni sain eilen näitä tarjota, ja sen verran hyvin näytti maistuvan, että kai se on uskottava jotta hyviä on. 🙂
Toffe, sinun leivonnaisille riittääkin varmasti aina innokkaita maistelijoita. Hieno juttu!

Tämä menee testiin nyt jouluksi, tällainen 12 lapsenlapsen Mummo joutuu tekemään kaikkea hyvää..
Ja itsekin olen tykästynyt vanhoihin resepteihin nykyään ja aina pitää olla jotain uutta jännää kahvipöydässäkin jouluna..

siis mikä perinneohje <3 täytyypä kokeilla ja jutella äidin kanssa

No nyt kävi taas niin, että jouduin pari kirjainta korjaamaan muokkauksen kautta, ja samalla jättämäni rivivälit katosivat taivaan tuuliin. Nyt on teksti yhtä pötköä, mutta älkää antako sen häiritä. 🙂

Kiitokset kommenteista teille! Kyllähän minäkin ensin vähän ihmettelin, ettäkö mitä, että pullataikinaan lisää tavaraa!? Mutta nyt kun olen asiaa tutkinut, niin se on ollut ilmeisen yleistäkin. Ja jos oikein olen ymmärtänyt, niin erityisesti Savossa tämä on ollut tapana. Äitini lapsuudenkoti oli juuri Pohjos-Savossa, joten sikäli asia natsaisi. Ja itsekin olen siitä Savon rajamailta kotoisin. Huomasin lisäksi, että isänäitini oli kirjoittanut reseptivihkoonsa ylös ohjeet Mummun herkkurinkeleistä sekä jouluisesta kahvikakusta, joiden valmistukseen myös käytetään pullataikinaa taikinan osana. Niitäkin aion kyllä joskus kokeilla. Ja muutenkin tulee jatkossa varmasti otettua pullanteon yhteydessä pieni köntti taikinaa erilleen, jotta saan pikkuleipiä samalla. 🙂 Äitini myös muisteli, että mummu oli laittanut joskus pullataikinaan lisäksi vain rasvaa, ja sellainen ohje tuosta kirjasta löytyi myös. Itse vähensin tuosta omasta ohjeesta kolmasosan voita, kun rupesi tuntumaan niin isolta määrältä, että rohkeus loppui kesken. 😀 (Laitoin 200g, kun alkuperäisessä oli 300g). Eli voin määrää voi halutessaan ilmeisen huoletta suurentaa, jos haluaa. Ja muutenkin minusta tuntuu, että pullataikinaan lisättävien aineiden kanssa ei ole niin nöpö nuukaa ja millintarkkaa. Kunhan muistaa vaan laittaa sitä voita!

Tämä luukku sai nostalgisiin tunnelmiin. Uskon näiden pullapikkuleipien maistuvan myös meille yltäkylläisyyteen tottuneille. Ja juurihan sinä ne testasit. Ja nuo sinun vaihekuvasikin paljastavat, että ei voi syntyä kuin herkkua, kun ennestään maukkaaseen pullataikinaan lisätään ekstra määrä voita, munaa ja sokeria. Ja kanelia, nam! Hienoa, että aloit jäljittää tätä vanhaa reseptiä. Näissä perinneleivonnaisissa tunnelma on ihan erityinen. Siinä muistaa leipoessa mummoa, ja tavallaan hän on lempeänä hengettärenä vieressä koko puuhan ajan. Ja myös sitten pikkuleipiä maistellessa.
Kertomasi mukana pääsimme kukin muistelemaan omia rakkaita mummojamme ja lähettämään lämpimät ajatuksemme heidän suuntaansa. Kiitos! 🙂

No nyt on mielenkiintoista. Nämä täytyy pitää mielessä! Todella kaunis kuva ja varmasti herkullisia:)

Ihana tunnelmallinen kuva! Vähän on mummolan henkeä myrna kipon ja pitsiliinan muodossa. Ja reseptillähän selvästi on oma tarina. Mielenkiintoista, minä en ole moisista herkuista koskaan kuullut, täytyypä omalta äidiltä kysyä tekikö minun mummoni koskaan näitä,itse en todella muista tällaisia lapsena mummolassa syöneeni. 🙂
Mielenkiintoiseksi reseptin tekee tuo että valmiiseen pullataikinaan laitetaan lisää tavaraa ja sitten pistetään kylmään. Ajattelin sitä sinulta jo tarkistaa että todellako niin, mutta lukiessani kirjan kohtaa niin kyllä se vaan niin tehdään. ” Paistetaan hyvässä uunin lämmössä..”
Nuo vanhojen kirjojen ohjeet ovat liikuttavan suurpiirteisiä!
Näitä täytyy varmasti joskus kokeilla!
Lämmintä joulumieltä sinulle! 🙂