24.10.2016
Kaura-mustikkagaletet eli -piiraat
(n. 12-15kpl)
Piirastaikina
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurajauhoja
100 g voita
hyppysellinen suolaa
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 dl maustamatonta jugurttia
(1 tl kardemummaa)
Täyte
4-5 dl (pakaste)mustikoita
2-3 rkl perunajauhoja
n. 30 g valkosuklaata
Reunoille
1 kananmuna
(erikoishienoa) sokeria
Koristelu
tomusokeria
muutama pala valkosuklaata
– Nypi jauhot, sokeri ja suola voihin.
– Lisää jugurtti ja sekoita esim. haarukalla tasaiseksi taikinaksi.
– Laita pakastepussiin/tuorekelmuun tiiviiksi palloksi jääkaappiin jähmettymään noin tunnin ajaksi.
– Jaa taikina samankokoisiksi paloiksi. Noin 12-15 palaa.
-Kauli taikinapalat ohuiksi pyöreähköiksi levyiksi (kaura)jauhoja apuna käyttäen.
-Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauhot. Jos käytät pakastemustikoita, niitä ei tarvitse/kannata sulattaa.
-Annostele vajaa 2 rkl mustikoita jokaisen taikinapohjan päälle, mutta älä ihan reunoille asti. Rouhi valkosuklaa ja ripottele mustikoiden päälle.
-Käännä taikinareunat kohti keskustaa kevyesti painellen.
-Nosta piiraat pellille leivinpaperin päälle esim. paistolastaa apuna käyttäen.
-Voitele piiraiden reunat kananmunalla ja ripottele reunoille lisäksi sokeria.
-Paista 175 asteessa n. 15-20 minuuttia.
-Anna hieman jäähtyä, ja koristele halutessasi tomusokerilla ja valkosuklaarouheella/-lastuilla.
-Tarjoile tuoreeltaan esim. vaniljajäätelön kera. Maistuvat hyviltä myös viileämpinä ja ilman lisukkeita.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitti Satu! Minä ainakin tykästyin oitis galetteihin. Näistä makeammista versioista innostuneena kokeilin jo suolaistakin versiota. Tuli siitäkin herkullista. Galetet ovat siitä hauskoja, kun ulkonäon kanssa ei ole niin justiinsa. Saa olla vähän sinne päin. 🙂