19.12.2015
Joskus leipurilla on lupa hemmotella myös itseään, ehkä se päivä on ainakin kerran vuodessa synttärin kunniaksi!
Olen kerran elämässäni käynyt Italiassa, silloin sain siellä ihanassa rantakahvilassa niin suussa sulavaa tiramisua
että sydämeni jäi sinne.
Aito tiramisu, mitä se on? Mielestäni pitää matkata Italiaan mikäli haluaa aitoakin aidompaa, mutta näin kun ei sinne nyt pääse niin hyvää
korviketta voi loihtia itse. Googletin tiramisun alkuperää ja joidenkin mielestä se on uudempi keksintö toisten mielestä
Tiramisun juuret juontavat aina ensimmäisen maailman sodan aikoihin asti.
Itse otin apua tähän herkun tekoon kotilieden sivuilta, en noudattanut ohjetta ehkä ihan kirjaimellisesti, alkuperäinen ohje löytyy
siis osoitteesta
http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/tiramisu-jalkiruoka
Tarvitset:
500g mascarponejuustoa
4keltuaista
1dl sokeria
4 valkuaista
2 1/2dl espressokahvia
1/2dl mantelilikööriä (tämän meille neuvoi alkon myyjä)
savoyard- keksejä tai
4 munan sokerikakku pohjan kuten minä valitsin nyt.
Tee näin:
Tee ensin kakkupohja.
Vatkaa 4 munaa ja 1 1/2 dl sokeria vaahdoksi. Lisää 1 1/2dl vehnäjauhoja joihin on sekoitettu
1 tl leivinjauhetta. Voitele 24cm irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista 225 asteessa
noin 10 minuttia. Jäähdytä ja leikkaa kahteen osaan.
Erottele kananmunista keltuaiset eri kippoon kuin valkuaiset.
Vatkaa ensin keltuaiset ja sokeri napakaksi vaahdoksi.
Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita keltuiasvaahtoon.
Lisää mascarpone juusto vatkaten muna vaahtoon. Seoksen kuuluu olla aaltoilevaa,
se ei saa olla liian löysää eikä liian pehmeää.
Tee tarvittava määrä espresso kahvia ja mittaa sekaan likööri.
Laita nyt pohja levy tarjoiluastialle ja kostuta sitä runsaasti kahvilla.
Laita pohjalevyn päälle täytevaahtoa ja sitten toinen puoli kakkupohjasta.
Kostuta lopulla kahvilla myös päälimmäinen levy ja levitä loppu täyte päälimmäiseksi.
Anna Tiramisun olla jääkaapissa peitettynä ainakin 3 tuntia ehkä jopa seuraavaan päivään.
Ennen tarjoilua sihtaa päälle tummaa kaakao jauhetta.
Itse vatkasin vielä 2 dl kermaa vaahdoksi ja pursotin ruusukkeet reunoille.
Perinteisesti tiramisu tehdään käsittääkseni juuri noista sormimaisista savoyard- kekseistä, mutta
kakkumaisemman saat siitä juuri kakkupohjan avulla.
Samaten perinteiseen tiramisuun juuri kuuluu tuo mascarpone- juusto (sitä saa myös laktoosittomana)
mutta voit toki korvata juuston 300g hovijuustoa ja 2 dl ranskankermaa.
Kotiliesi vakuuttaa, että kakku säilyy jääkaapissa 6-7 vuorokautta, tätä rohkenen epäillä,
ainakin meillä se on jo syöty siihen mennessä!! 🙂
Kuten huomaa, kynttilä puhallettu ja kakku puoliksi tuhottu. Nam,tätä suosittelen! 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5654 tähteä
Maailman paras mutakakku
2816 tähteä
Mokkapalat
2555 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
Tervehdys Ugolino! Ihanaa kiitos viestistä! Olipa kiva kuulla tarinaa joltain sellaiselta, joka ihan oikeasti tietää. 🙂
Hienoa,seuraavan kerran kokeilen sitten sinun ohje- lisällä! 🙂