11.6.2015
Tämä kakku ei kyllä liiemmin ulkonäöllä hurmaa mutta maku on aivan ihana. Silloin kun tekee oikein mieli
suklaata,meillä leivotaan tätä ranskalaisperäistä kakkua.En muista edes mistä ohjeen olen alunalkaen saanut.
Ensimmäinen ajatus minulla oli että koska kakku on tosi helppo ja nopea tehdä,niin laitan sen kesäkisaan mukaan,
mutta tehdessäni tajusin,ettei tämä kakku sisällä rahkaa, joten jääköön kisa sikseen tämän kohdalla.
Tarvitset: 24cm irtopohjavuoan
vähän voita vuoan voiteluun sekä korppujauhoa jauhottamiseen
200g tummaa taloussuklaata
200g voita
4 huoneenlämpöistä munaa
2dl sokeria
2 1/2dl vehnäjauhoja
tomusokeria koristeluun
Tee näin:
Kuumenna uuni 225 asteeseen
Voitele ja jauhota vuoka.
Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä ja jäähdytä vähän.
Sillä välin voit vatkata munat ja sokerin kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita varovasti jäähtynyt suklaamassa muna-sokerivaahtoon.
Sekoita varovasti vähän kerrallaan jauhot taikinaan.
Taikinan tulee säilyä kuohkeana.
Kaada taikina vuokaan ja paista 15 minuuttia.
Ota kakku uunista ja anna kakun jäähtyä vuoassa.
Kakun suklaa jää sisältä valuvaksi mikä onkin tarkoitus.
Ripottele pinnalle tomusokeria ja tarjoile kermavaahdon kera.
VINKKI! Mikäli kakkua sattuisi jäämään yli,se säilyy jääkaapissa pari päivää hyvin.
Voit myös pakastaa kakun.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos Emolle! Kyllä,asia on juuri kuten sanoit.Halkeamat pinnassa kuuluvat asiaan ja ei muuta kuin syömään…… 🙂