27.5.2018
Kuvassa oleva kakku on suurennettu versio 28 cm:n vuokaan 7 munalla paistetusta pohjasta. Käytin 70% kakkupohjan ohjetta.
Mutta tähän kirjaan nyt ihan pienemmän ohjeen. Kinuskikissan muunnostaulukkoja apunakäyttäen tämän itsekin suurensin.
VINKKI! Saat kakusta gluteenittoman helposti muuttaen jauhot gluteenittomiksi ja laktoosittoman huomioimalla myös maidon laktoosittomuuden.
Rahka jo onkin laktoositonta. Huomioi tällöin myös koriste suklaiden gluteenittomuus ja laktoosittomuus
Kakkupohja:
5 munaa
2 dl sokeria
2 1/2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
Kostutukseen:
1 1/2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
( Itse kostutin oman kakkuni sulatetuista mansikoista tulleella mansikkamehulla)
Täyte ja koristelu:
3 prk Valion maustettua rahkaa minttu-suklaa
4 dl vispikermaa
2 dl mansikkahilloa
750 g tuoreita tai pakastettuja mansikoita
mintunlehtiä, mintusuklaa makeisia
(Itse käytin kakkuuni pakasteeseen vartavasten jemmatut viimeiset viipale mansikat ja mansikkahillot. Kaupasta hain
vain koriste mansikat ja onnistuin jo saamaan suomalaisia upean toukokuun ansiosta)
Tee näin:
Voitele 24 cm vuoka ja korppujauhota se.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon jauhot ja kaada
taikina vuokaan.
Mikäli teet pohjan 70% ohjeen mukaan noudata erillistä ohjetta.
Paista kakku pohja 45 min.
Jäähdytä kakku pohja.
Leikkaa kakkupohja kolmeen yhtäsuureen osaan.
Vaahdota kerma ja yhdistä se rahkan kanssa. Kuutioi 2/3 osaa mansikoista.
Nosta alin pohja tarjoiluvadille. Kostuta ja levitä puolet mansikkahillosta,puolet manmsikkakuutioista ja
Reilu kerros kermarahkaseosta pohjan päälle.
Nosta päälle keskimmäinen kakkulevy, kostuta ja täytä kuten edellinenkin väli.
Nosta päälimmäinen levy kakun päälle ja kostuta.
Levitä loppu kermarahka seos kakun päälle ja reunoille ja tasoita lastalla.
Koristele mieleiksesi!
Jos kakusta haluaa tehdä näyttävämmän voi ottaa kermaa lisää vatkata sen ja pursottaa mieleisekseen, mutta ainakin meillä iso näyttävä kakku
sai huomiota ihan tällaisenaan!
Meidän kakussa olleen ristikoristeen olen tehnyt Kinuskikissan ohjeistuksen mukaan.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos Maris ja Kinuskiemo!
Kyllä vaan, rippileiri oli hiihtolomalla. Olihan se alkuun vähän hassua ajatella mutta nyt tosiaan kesä on vapaa.
Jännä juttu että kyllähän se tunteisiin meni. Esikoisen rippijuhlat muistan olleen ihan järkyttävä vetistely juhla, keskimmäisen kohdalla pääsin jostain syystä helpommalla mutta nyt varmaan ajattelin näiden olevan vikat rippijuhlat meillä ja jo taas kyynelkanavat toimivat vuolaasti.
Sellaista se äidin osa toisinaan on.