25.12.2014
Meidän perheeseen kuuluu ihana Airi mummu.Hän on mieheni äitipuoli ja lapsillemme
erityisen läheinen, monestakin eri syystä, mutta myös siksi, että aina saapuessaan
tulee myös iso sangollinen näitä ihania Hanna tädin pikkuleipiä.Mummu tekee
taikinan aina moninkertaisena ja ehkä minäkin vielä jonakin päivänä
teen tuplana ja triplana.Nyt lähinnä harjoittelen pienillä määrillä että saan
pikkuleivistä juuri sellaisia kuin mummukin tekee.
Tarvitset:
1 1/2dl voita
3dl sokeria
3dl perunajauhoja
5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
11/2dl kermaa
Tee näin:
Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita voi-sokeri vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja kermaa
ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Pyöritä taikinasta tasakokoisia palloja ja laita ne uunipellille
leivinpaperin päälle harvakseltaan jotta jää leviämisvara.Voit
taputtaa palloja vähän litteämmiksi.
Paista 175 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia niin,että
niistä tulee kauniin ruskeita.
HUOM! Älä avaa uunin luukkua turhaan /turhan aikaisin, itse nimittäin huomasin, että liian aikaisin
avattu uunin luukku saa hanna-tätien lässähtämisen aikaiseksi. Makuunhan se ei vaikuta
mutta ulkonäköön kyllä jonkin verran vaikuttaa.
Jpeg
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5654 tähteä
Maailman paras mutakakku
2816 tähteä
Mokkapalat
2555 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä