5.6.2016
Kevät talvella, kun lunta oli vielä maassa, nuorin poikani sai jostain idean, että haluaisi viettää amerikkalistyylisiä grillibileitä
ja kutsuisimme sitten ystäväperheen kylään.
Lopulta päädyimme juhlistamaan näillä juhlilla koulun loppua eilen. Ensin tietysti grillistä suoraan hampurilaisia ja hodareita ja myöhemmin kakku pöytä, jossa Amerikan herkkuja.
Facebookin ihmeelisestä maailmasta bongasin tämän kakun ja nyt kun lähdin tarkempaa alkuperää metsästämään, en enää löytänyt koko kakkua sieltä.
Joka tapauksessa vaikka uunista kakun ottaessani ajatelin, että jaahas jäätiin ilman kakkua, kun kakku oli niin hyllyvä, niin lopputuleman
kakku sai kehuja ja oli loistavan makuinen.
Tässä vaiheessa haluan lähettää myös kiitokseni Kinuskikissalle, sillä viime vuotisen amerikka teemaviikkojen vuoksi oli valtavan helppoa etsiä täältä, että mitä ihanaa sitä tekisi.
HUOM! Pohjan diggestivet vaihtamalla gluteenittomiksi kekseiksi, saat kakusta vaivattomasti gluteenittoman.
Tarvitset:
Pohjaan:
22cm irtoreunavuoan
200g diggestive keksejä
50g voita
Täyte 1:
400 g Philadelpia tuorejuustoa
1 1/2 dl sokeria
1 sitruuna
1 tl vanilja sokeria
2 munaa
Täyte2:
2 prk ranskan kermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.
Hienonna keksit tehosekoittimessa ja sulata voi.
Sekoita sula voi keksien sekaan ja painele keksi massa irtopohja vuoan pohjalle.
Paista uunissa 150 astetta 10 minuttia.
Sillä välin notkista tuorejuusto ja lisää juuston sekaan sokerit.
Pese sitruuna huolella ja purista mehu valmiiksi. Säästä vielä kuoret.
Erottele kananmunasta keltuaiset ja säästä valkuaiset myöhäisemmäksi.
Vatkaa keltuaiset tuorejuuston sekaan lisää myös puristettu sitruunan mehu.
Vatkaa nyt valkuaiset erillisessä kipossa kestäväksi vaahdoksi ja kääntele täytteen sekaan varovasti.
Leikkaa leivinpaperista suikaleet irtopohja vuoan reunoille ja kun saat pohjan uunista pois laita ne varovasti vuoan reunoille.
Huom! Ole varovainen, vuoka on kuuma!
Kaada tuorejuustotäyte pohjan päälle ja paista edelleen 45 min.
Kakun paistuessa lisää ranskan kerman sekaan sokerit ja kun saat kakun pois uunista lisää ranskankerma kakun viimeiseksi
kerrokseksi.
Paista vielä 10 min.
Kun otin kakun pois uunista tässä vaiheessa päälimmäinen kerros oli edelleen ihan vetelä, ja silloin iski se luova paniikki,
mutta… anna kakun jäähtyä ja kun voit, laita se vielä muutamaksi tunniksi jääkaappiin.
Kun sitten otat kakun koristeluun se on oikein hyvää syötäväksi.
Irrota sitten kakku vuosta ja siirrä se tarjoilu astiaan. Kuten kuvastakin huomaa, reunoista en ainakaan minä saanut kauniita,
eli kakun olemus oli hyllyvämpi kaikenkaikkiaan kuin liivate kakuissa, mutta maku oli ihana! 🙂
Raasta nyt sitruunan kuoresta suikaleita koristeeksi, murenna yksi diggestive keksi ja laita vielä muutama
marja väriä antamaan.
Vinkki! Meillä kilpailuna oli eilen cocis/pepsi maku tunnistus haaste. Viisi lasia jokaisessa jotain eri juomaa esim: pepsi max
cocis, cocis vanilja, Cocis zero yms. jokaiselle pilli ja sitten vaan maistelemaan. Voi kyllä oli hauskaa, moni luuli tunnistavansa
eikä sitten tunnistanutkaan…. 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos Irzu! 🙂