10.10.2016
Sateenkaarimarenkikakku
Pohjat:
4 valkuaista
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl maissitärkkelystä
violettia, vihreää ja oranssia elintarvikeväriä (mieluiten pastaväriä tai jauhemaista väriä)
Täyte:
4 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200g vaniljarahkaa
100-150g mustikoita
sinistä, keltaista ja pinkkiä elintarvikeväriä (mieluiten pastaväriä tai jauhemaista väriä)
Koristelu:
valkosulkaata
hopeahelmiä
Vatkaa valkuaiset niin kovaksi vaahdoksi, että se pysyy kulhossa ylösalaisin käännettynä. Lisää yhteen sekoitetut sokeri, vaniljasokeri ja maissitärkkelys muutamassa erässä vatkauksen loppuvaiheessa. Jaa vaahto kolmeen hieman eri kokoiseen osaan. Värjää niistä suurin violetiksi, keskimmäinen vihreäksi ja pienin oranssiksi.
Pursota tai levitä violetti marenki halkaisijaltaan noin 24cm ympyräksi, vihreä 22cm ympyräksi ja oranssi 20cm ympyräksi. Oikean koon aikaansaaminen helpottuu, kun piirrät leivinpaperien peltiä vasten oleville puolille oikean kokoiset ympyrät. Paista kiertoilmauunissa 75 asteessa noin kolme tuntia tai kunnes marenkilevyt ovat kuivia. Pidä paistamisen aikana uuninluukun välissä lusikkaa niin, että uuni on raollaan.
Vatkaa täytteen kerma ja sokerit vaahdoksi. Lisää vaniljarahka. Jaa täyte kolmeen hieman eri kokoiseen osaan. Värjää niistä suurin siniseksi, keskimmäinen keltaiseksi ja pienin pinkiksi.
Kokoa kakku vasta vähän ennen tarjoilua, jotta marenki pysyy rapeana. Laita alimmaksi violetti pohja. Pursota tai levitä päälle sininen täyte ja upota siihen mustikoita. Laita päälle seuraavaksi vihreä pohja. Pursota tai levitä päälle seuraava täyte ja upota siihenkin mustikoita. Laita sitten päälle oranssi pohja ja sen päälle ylimmäksi pinkki täyte. Koristele valkosuklaasta juustohöylällä höylätyillä lastuilla ja hopeahelmillä.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos maris, kiva jos tykkäsit!