29.12.2013
Pohja:
225g Digestive keksejä
100g voita
Murenna keksit ja sulata voi mikrossa.
Yhdistä aineet, sekoita tasaiseksi.
Päällystä 24cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja levitä seos sen päälle.
Täyte:
500g ricottaa
200g sitruuna tuorejuustoa
100g maustamatonta tuorejuustoa
4kpl kananmunia
2,5dl sokeria
1kpl sitruuna
1tl vaniljasokeria
n. 2dl vehnäjauhoja
Sekoita juustot tasaiseksi seokseksi.
Lisää joukkoon munat, sekoita.
Raasta sitruunasta pintakuori taikinaan.
Purista sitruunan mehut käsituntumalla seokseen.
Laita seoksen joukkoon muut aineet ja sekoita varoen tasaiseksi.
Kaada täyte vuokaan.
Paista uunissa 150asteessa yksi tunti.
ÄLÄ AVAA UUNIN LUUKKUA KAKUN OLLESSA PAISTUMASSA!
Sammuta uuni tunnin jälkeen ja jätä kakku jäähtymään uunin jälkilämpöihin toiseksi tunniksi.
Ota kakku pois uunista ja anna jäähtyä huoneenlämmössä vielä vähintään kaksi tuntia.
Itse jätin tällä kertaa koristelun ja lisukkeet pois, kun kakku näytti ja maistui niin täydelliseltä ihan vain omana itsenäänkin, mutta halutessaan kakun kanssa voi tarjota vaikkapa soseutettuja vadelmia! 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Tätä tehdään viikonloppuna!