Kinuskileipomo kukkopilli

Kategoria: Täytekakut Nähty 4674 kertaa
 
09.02.2014
 
Ei kommentteja

Erityisruokavaliot: Pähkinätön

LUKIJAN RESEPTIOlympialaisten mitalikahvikakku


Olympiakisojen kunniaksi halusin kehitellä kakun, jossa yhdistyisivät jollakin tavalla olympialaiset ja Suomi. Päädyin koristelemaan päällisen olympiarenkailla ja sisälle laittamaan hieman sinivalkoista väriä mustikkarahkan muodossa. Halusin tehdä pienen kakun, joten valmistin sen halkaisijaltaan 16,5 cm:een irtopohjavuokaan. Laskeskelin, että jos haluaa isomman kakun (24 cm) kannatta tehdä kaksinkertainen annos. Tässä kuitenkin on mitat, joita itse käytin.

Nyt mitalitilikin on avattu, joten ei muuta kun kakkua nauttimaan ja juhlistamaan loistavia uheilijoita. Tätä voi syödä myös samalla, kun kannustaa suomalaisia upeisiin suorituksiin. Hyvä Suomi!

Pohja
2 munaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Valmista pohja. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi ne vaahdon joukkoon ja kääntele varovasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa n. 25 min. Jäähdytä pohja.

Täyte
1 prk maitorahkaa
n. 2 dl (pakaste)mustikoita
sokeria maun mukaan

Leikkaa pohja kolmeen osaan. Sekoita rahka ja mustikat keskenään ja makeuta oman maun mukaan. Pinoa pohjaa ja täytettä vuorotellen kakuksi, siten että täytettä tulee kakun kahteen väliin. Kostuta pohjaa aina ennen täytteen levittämistä.

Päälle
2 dl kuohukermaa
sinisiä, mustia, punaisia, keltaisia ja vihreitä karkkeja

Vaahdota kerma. Pursota sitä kakun reunoille ja levitä pinnalle. Pilko karkkeja, jos ne ovat liian isoja. Asettele karkit olympiarenkaiden muotoon kakun päälle.

olumppiakakku (leikattu)