Melkein unohdin sokerin! Lisäsin myös hieman vanilijaa.

Pannukakku ei ole sama kuin pohjalainen ropsu 🙂

Äitini on pohjanmaalta ja hänellä sama jauhopeukalo 😊 olen vuosia yrittänyt tehdä mielestäni täydellistä ropsua (minulle onnistunut ropsu on se kun se vielä seuraavana päivänä on pehmeä ja semmoinen ”lätkä”, ei missään nimessä kuiva.) ja pikku hiljaa olen ruvennut siinä onnistumaan. Aina tosin ei 😄 luulen että rasvan määrä on se avain. Uuni tosiaan taitaa saada kiitokset ulkonäöstä, ihan normi gorenje.

En ole ikinä edes kuullut ohraropsusta, kuulostaa maukkaalta!

Kuulepa, Kristamaria, nyt osuit minun nostalgiseen makuhermooni. 🙂 Ropsu, tai kropsu, kuten Pohjanmaalla tavattiin sanoa, on herkku lapsuuden ajoilta. Äitini sitä usein valmisti, ja ilman muuta aina, jos uunissa leivottiin muutakin, pullaa tai leipää tai laatikoita. Äidilläni oli jauhopeukalo, joka taikoi makeaa ja suolaista laidasta laitaan. Useimpiin ns. tavallisiin leipomuksiin hänellä ei ollut reseptiä, vaan peukalo tiesi määrät. Ropsukin valmistui näppituntumalla. Niinpä minä otankin sinun reseptisi talteen. Kiitos! 🙂
En kyllä saa silmiäni irti tuosta paistotuloksesta. Miten näin kauniisti kumpuileva ja kauniin värinen ropsu paistetaan? Kiitokset taitavat mennä uunillesi. Aiemmin jo persikkapiirakka tuli kauniina ulos uunistasi.

Muistan, että äitini paistoi myös ohrakropsua. Siinä saattoi olla joskus pekonin palasia mukana taikinassa. Oletkohan koskaan ohraropsua valmistanut?