11.11.2018
Suklaakakku n. 9 hengelle
Pohja:
Mielettömän mehevä suklaakakkupohja
Kostutus:
1-2 dl maitoa tai vettä
3 tl vaniljasokeria
Täyte:
225 g maitosuklaata (Fazer)
3 dl vispikermaa
250 g vaniljarahkaa tai tuorejuustoa
Mustikkahilloa
Suklaadrippi:
100 g tummaa suklaata
40 g voita
Koristeeksi:
0,5 dl vispikermaa
2 tl tomusokeria
Banaania
(sitruunamehua)
Kultaisia nonparelleja
Leivo pohja gluteenittomana ohjeen mukaisesti (n. 18-19 cm halkaisija) irtopohjavuokaan.
Anna jäähtyä vähintään 6 tuntia.
Leikkaa pohja kolmeen osaan.
Aseta ensimmäinen pohjalevy lautaselle ja laita vuoan reuna ympärille ja halutessasi reunakalvo.
Sekoita maito tai vesi, ja vaniljasokeri keskenään ja kostuta ensimmäinen pohjalevy.
Valmista täyte. Sulata maitosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä n. 15-30 sekunnin välein, tai vesihauteessa ja anna hetken jäähtyä.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
Sekoita vaniljarahka/tuorejuusto sulan suklaan kanssa, ja kääntele lopuksi kermavaahto joukkoon.
Lisää mustikkahilloa ensin ja sitten puolet suklaamoussesta ensimmäisen kakkulevyn päälle, ja lisää sitten seuraava ja toista aiemmin käydyt vaiheet (kostutus, mustikkahillo ja loput moussesta, sekä viimeinen kakkulevy). Kostuta viimeinen kakkulevy vielä, ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään 5 tuntia tai mieluiten yön yli.
Suklaadrippi:
Rouhi suklaa, ja laita kattilaan voin kanssa. Sulata miedolla lämmöllä sekoittaen, ja anna hetki jäähtyä n. kädenlämpöiseksi. Lisää kakun päälle ja anna valua dripiksi.
Vatkaa vispikerma ja sokeri vaahdoksi, ja pursota pyöreäkärkisellä tyllalla pieniä ”kekoja” kakun reunalle. Viipaloi banaani, ja katsele varovasti sitruunamehussa ettei ne tummu. Voit hiukan paperilla ”kuivata” viipaleita ettei ne ole ihan märkiä.
Aseta kermapursotuksien päälle ja ripottele reunoille nonparelleja.
Pidä hetki viileässä ja tarjoile.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos Miranster ja mari-johanna! 😊 Kyllä kelpasi juhlia, oli myös hyvää. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä makuyhdistelmää, vaikka enemmänkin tuttu on valkosuklaa-mustikka.🙂