3.6.2018
Vinkki! Irtopohjavuoan sijasta voit käyttää piirakkavuokaa, jolloin piirakkaa ei tarvitse siirtää ja kakusta/piirakasta tulee matalampi.
Pohja:
n. 150 g voita
n. 3,5-4 dl gluteenitonta jauhoseosta (uskoisin myös että vehnäjauho käy)
1 dl tomusokeria
0,5 tl suolaa
1 kananmunan keltuainen
Täyte:
9-10 dl raparperia (käytin itse 3 isoa vartta ja 2 aika pientä)
n. 1,75 dl sokeria
4-5 rkl perunajauhoa
n. 5-6 rkl sitruunamehua
Marenki:
3 kananmunan valkuaista
1,75 dl sokeria
n. 1 tl sitruunamehua
Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen (kiertoilmauuni 175 astetta).
Vuoraa irtopohjavuoan tai piirakkavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele hyvin.
Valmista pohja. Sekoita jauhot, tomusokeri ja suola keskenään, ja nypi jääkaappikylmä voi joukkoon, kunnes seos muuttuu tasaiseksi. Erottele kananmunan keltuainen ja valkuainen. Sekoita keltuainen hyvin joukkoon, ja tarvittaessa lisää hieman jauhoja joukkoon jos taikina näyttää liian tahmaiselta. Säästä valkuainen myöhemmäksi marenkia varten, älä kuitenkaan laita sitä jääkaappiin. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille, ja esipaista uunissa n. 5-8 minuuttia. Voit uunistaoton jälkeen hiukan lusikalla painaa reunoja kokoon jos tuntuu että ne ovat hiukan lysähtäneet.
Huuhtele raparperit ja halutessasi voit hiukan niitä kevyesti kuoria, ja paloittele ne. Sekoita palojen joukkoon perunajauhot, sitruunamehu ja sokeri, ja levitä pohjan päälle, halutessasi voit vielä ripotella hiukan sokeria päälle. Paista uunissa n. 30-35 minuuttia, ja paiston aikana valmista marenki.
Käytä pohjan kananmunasta jäänyt valkuainen marenkiin, ja erottele myös kahdesta muusta kananmunasta valkuaiset sitä varten. Muista että keltuaista ei saa jäädä ollenkaan valkuaisten joukkoon, sillä muuten marenki ei vatkaudu. Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja ala lisäämään sokeria pikkuhiljaa, sekä lopuksi sitruunamehu. Marenki on valmiina paksua ja kiiltävää. Kun olet ottanut piirakan/kakun uunista, nosta lämpö 250 asteeseen, kiertoilmauunissa 230 asteeseen. Levitä marenki piirakan päälle ja paista uunissa n. 5 minuuttia, tai kunnes marenki on kauniin kullanruskea. Anna jäähtyä, ja jos käytät irtopohjavuokaa irrota kakku ja aseta lautaselle.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä