1.11.2014
TYRNIMUFFINSSIT KINUSKISYDÄMELLÄ (10 reilunkokoista muffinssia)
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
0,5 dl juoksevaa margariinia
0,5 dl maitoa
2,5 dl karkeita vehnäjauhoja
1 dl vehnäleseitä
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
n.1,5 dl tyrnimarjoja kokonaisina (pakastetut käy)
1 tl perunajauhoja
1 tlk karamellisoitua ja kondensoitua maitoa
*** *** *** ***
*Vaahdota kananmunat ja sokeri.
*Lämmitä vähän mikrossa juoksevaa margariinia ja lisää sitten maito siihen.
*Mittaa jauhot ja muut kuiva-aineet toiseen kulhoon ja sekoita.
*Lisää kananmuna-sokerivaahtoon vuorotellen (ja välillä kevyesti vatkaten) maito-margariiniseosta sekä jauhoseosta.
*Lisää pieni määrä perunajauhoa pyöritellen marjoihin, jotta marjat eivät valu vuokien pohjalle.
*Laita muffinssivuokien pohjalle noin puolet vuokaan tulevasta taikinamäärästä.
*Nostele marjoja sekä kinuskinokare taikinan päälle.
*Lisää vuokiin vielä taikinaa niin, että täytteet peittyvät ja vuokaan jää taikinan kohoamisvara (taikinaa kokonaisuudessaan vähän yli puolen välin vuoassa).
*Paista muffinseja 200-asteisessa uunissa keskitasolla n. 20 minuuttia.
*Muffinsit voi halutessaan koristella pursotteella, mutta muffinsit maistuvat kyllä sellaisenaankin hyvin täyteläisiltä.
P.S. Kinuskikissan ohjeella keitetty kinuski on ihan parasta, mutta tässä ohjeessa kinuskin koossa pysyminen on eduksi ja siksi käytin jäykempää tölkkikinuskia. 😉
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5654 tähteä
Maailman paras mutakakku
2816 tähteä
Mokkapalat
2555 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä