8.11.2015
Pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 dl lakritsikastiketta
Täytteet:
200 g sitruunarahkaa
2 dl kuohukermaa
1 dl lakritsikastiketta
Vatkaa munat ja sokeri jämäkäksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon. Ota taikinasta vajaa puolet toiseen astiaan ja sekoita joukkoon lakritsikastike. Itse käytin Rainbow-merkkiä, ja ainakin se on koostumukseltaan sen verran sakeaa, että ei löysentänyt taikinaa paljon. Jos lakritsitaikina kuitenkin tuntuu huomattavasti vaaleaa taikinaa löysemmältä, pieni jauhojen lisäys voi olla tarpeen, että taikinoiden koostumukset olisivat lähempänä toisiaan.
Levitä taikinat raidoiksi pellille leivinpaperin päälle. Koska vaalea taikina on lakritsitaikinaa jämäkämpää, vaaleat raidat kannattaa levittää ensin. Kaikkein siisteintä jälkeä saa laittamalla taikinat pursotuspusseihin, mutta raitojen levittäminen onnistuu myös ruokalusikalla. En uskaltanut pyöritellä lakritsitaikinaa yhtään enempää kuin on tarpeen, ettei koostumus kärsi, joten päädyin levittämään molemmat taikinat lusikalla. Vaaleat raidat pysyvät ihan hyvin muodossaan pellillä lakritsitaikinan levittämiseen saakka. Kun vaaleat raidat ovat paikallaan, lusikoi lakritsitaikinaa vaaleiden raitojen väliin. Taikinan voi kuvioida haluamallaan tavalla, tässä kuviot on tehty vetämällä lusikan varrella taikinan läpi. Kuviot kannattaa vetää huolellisesti niin, että kuvio tulee näkyviin hyvin myös alapuolelle, josta olisi tarkoitus tulla tortun pinta.
Paista torttupohjaa 225 asteessa uunin keskiritilätasolla 7-10 minuuttia. Kumoa torttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle.
Sekoita täytteen kuohukerma ja lakritsikastike kattilassa, ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat sekoittuneet hyvin toisiinsa ja seos on väriltään tasaisen harmaata. Kuvittelisin, että muiden samantyyppisten kermaseosten tapaan lakritsikerma vaahtoutuu vain täysin kylmänä, joten sen voi tehdä jääkaappiin jo edellisinä päivänä. Vatkaa kylmä seos vaahdoksi.
Käännä torttupohja oikein päin: torttupohjan pohjapuoli on tässä tapauksessa tortun pinta, joten täytteet levitetään paistopinnalle. Levitä ensin ohut kerros sitruunarahkaa (purkillisesta riittää juuri sopivasti) ja sen jälkeen lakritsikerma. Rullaa torttu varovasti rullaksi leivinpaperin/leivonta-alustan avulla ja siisti tortun päät. Pintakuvioinnin ansiosta torttu ei paljon koristeita kaipaa.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos Sonjaa 🙂 En ole minäkään montaa kääretorttua tehnyt, vaikka muuten leivonkin paljon. Ja niissä vähäisissä kuorrutus on aina ollut tärkeässä osassa, joten tämä oli minulle ihan uusi lähestymistapa.