11.2.2014
Ainekset:
175 g kaurakeksejä
75 g voita tai leivontamargariinia
7 liivatetta
200g Pirkan hasselpähkinä-valkosuklaata
5 dl vispikermaa
500g maitorahkaa
8 rkl sokeria
4 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
0,5 dl appelsiinimehua
Koristeluun esim. Kiiwejä, ananaskirsikoita, sekä suomalaisia tuoreita marjoja. Tai vaihtoehtoisesti sokerimassaa.
Valmistus:
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Asettele irtopohjavuoan (noin 25cm läpimitta) reunan ja pohjan väliin leivinpaperi.
Hienonna keksit joko monitoimikoneella tai muovipussin sisällä esim. perunanuijalla murskaten. Muruset voivat jäädä karkeaksi, ei tarvitse olla hienoa murua.
Sulata voi/margariini ja sekoita keksimurun joukkoon.
Painele muruseos vuoan pohjalle laita laita jääkaappiin odottamaan.
Leikkaa suklaa karkeaksi rouheeksi.
Sekoita rahkan joukkoon sokerit, sitruunamehu ja suklaarouhe.
Vaahdota kerma notkeaksi vaahdoksi.
Kuumenna appelsiinimehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet yksitellen ja kunnolla sekoitellen.
Anna liivateseoksen jäähtyä hieman, mutta ei kuitenkaan hyytyä ollenkaan. Kaada seos ohuena nauhana samalla sekoittaen tuorejuustoseoksen joukkoon.
Lisää vaahdotettu kerma rahkaseokseen varovasti sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin muutaman tunnin, mieluiten seuraavaan päivään.
Irrota hyytynyt kakku reunoista vuoasta pehmeällä nuolijalla.
Koristele esim. kiiweillä, ananaskirsikoilla, sekä tuoreilla suomalaisilla marjoilla. Vaihtoehtoisesti kakun voi koristella sokerimassalla (jolloin koristeet voi laittaa vasta juuri ennen tarjoilua!), kuten itse tein järjestäessäni vaatekutsuja 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos Soja ja mirrikka 🙂 Tämä oli ihanan maukasta ja kiva rakenteeltaan. Pähkinät sopivat todella hyvin joukkoon, mutta jos jollakin esim pähkinäallergiaa, voi tilalla käyttää myös tavallista valkosuklaata.