21.3.2015
Ohje on mitoitettu halkaisijaltaan 24cm vuokaan, vaikka kuvassa näkyvä kakku on sitä pienempi. HUOM! Täytteeseen valmistettava kinuskikastike kannattaa tehdä edellisenä päivänä, sillä sen pitää jäähtyä kokonaan ihan kylmäksi ennen vaahdotusta!
Ainekset:
Pohja:
200 g LU Bagstone keksejä
2 pkt Daimia (a 56g)
75 g margariinia
Täyte:
2 dl kuohukermaa (kinuskikastike)
2 dl fariinisokeria (kinuskikastike)
200 g ranskankermaa
4 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
400 g puolukoita
12 liivatetta
0,5dl vettä
Kiille:
200 g puolukoita
1,5 liivatetta
0,5 dl vettä/punaista mehua
Koristeeksi:
1 pkt Daimia (56g)
puolukoita
Valmistus:
Kinuskikastike:
Keitä kuohukerma ja fariinisokeri niin, että seos kiehahtaa. Älä keitä kinuskiksi, nosta heti kiehahtamisen jälkeen liedeltä, anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.
Kakku:
Murskaa Bagstonekeksit ja sekoita sulattettu margariini joukkoon. Lisää pieneksi rouheeksi pilkottu Daim sekaan.
Asettele leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.
Painele keksimurska pohjalle ja asettele samalla vuoan reunoille leivinpaperin suikaleet. Nosta jääkaappiin odottamaan täytettä.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kinuski ja soseuta täytteen puolukat.
Vaahdota kuohukerma ja sekoita joukkoon vaniljasokeri, sokeri, ranskankerma, vaahdotettu kinuskikastike, sekä soseutetut puolukat.
Lämmitä vesi mikrossa tai liedellä kuumaksi, purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liueta ne yksitellen kuuman veden sekaan hyvin sekoittaen.
Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen sekaan koko ajan nuolijalla sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan. Nosta jääkaappiin.
Anna jähmettyä hetki jääkaapissa ennen kuin ryhdyt valmistamaan kiillettä. Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Soseuta kiilteen puolukat ja sekoita sokeri joukkoon. Kuumenna vesi ja purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liueta ne yksitellen kuuman veden sekaan hyvin sekoittaen.
Kaada liivateneste ohuena nauhana puolukkasoseen sekaan koko ajan sekoittaen.
Kaada kiille täytteen päälle varovasti läheltä kakun pintaa ja levitä se tasaisesti.
Aseta jääkaappiin jähmettymään ainakin muutamaksi tunniksi, mieluiten jo edellisenä iltana.
Kun kakku on jähmettynyt, irrota vuoan reunat, sekä leivinpaperit varovasti reunoilta pois.
Nosta kakku leivinpaperin avulla tarjoilualustalle ja koristele rouhitulla Daimilla, sekä puolukoilla.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5654 tähteä
Maailman paras mutakakku
2816 tähteä
Mokkapalat
2555 tähteä
Brookies
1819 tähteä
Britakakku
1527 tähteä
Kiitos ihanista kommenteistanne! Tässä vielä lisäksi juuri tuo Bagstonekeksi toi oman sävyn Daimin kaveriksi. Tulkaa sitten kertomaan kun olette päässeet testaamaan! 🙂