11.5.2015
(Irtopohjavuoka halkaisijaltaan noin 20-22.)
Pohja:
10 kpl digestive-keksejä
60g voita
Täyte:
1 prk vaniljatuorejuustoa
1 prk kermaa
1 prk vaniljarahkaa
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl limemehua
3 kpl liivatteita
Kiille:
3 dl vettä
2 rkl sokeria
2 tl sitruunamehutiivistettä
sinistä elintarvikeväriä
3 kpl liivatteita
Murskaa keksit ja sulata voi/margariini. Sekoita tasaiseksi massaksi ja levitä irtopohjavuoan pohjalle, jossa leivinpaperi.
Laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää tuorejuusto ja rahka sekaan. Lisää lopuksi puristetut liivatteet jotka sulatettu kiehuvaan limemehuun.
Kaada täyte irtopohjavuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä pari-kolme tuntia.
Tee kiille.
Kuumenna 1 dl vettä kiehuvaksi ja sekoita joukkoon sokeri ja liotetut liivatteet. Yhdistä lopun veden kanssa, kun sokeri on sulanut veteen. Lisää sitruunamehutiiviste ja värjää siniseksi.
Koristele kun kakku on hyvin jähmettynyt. ”Haikala” laitettu kakkuun kun kiille on hyytynyt noin puoli tuntia, ettei ihan sula sinne.
(simpukat vähän lähti liikkeelle, eivätkä pysyneet paikallaan 🙂 ) Koristeltu keksimuruilla ja sokerimassalla…..
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5599 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Juu, vaniljan makuisesta massasta tehty haikala ja värjätty ”spraylla” 🙂