1.4.2017
Tämän tyyppisiä ohjeita olen pari nähnyt aikaisempina vuosina ja tein oman maun mukaan tämän:
PASHA:
250 g maitorahkaa
1 dl Baileys kermalikööriä (tai Dooleys)
75 g voita
1 dl sokeria
1 dl kermaa
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl mantelirouhetta
muutama muru tummaa suklaata
koristeeksi esim. valkosuklaata ja
kandeerattuja appelsiineja
Ensin vatkataan huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Sitten vatkataan kermavaahto. Lopuksi kaikki aineet vain sekaisin, viimeisenä kermavaahto.
Tästä riittää neljälle-kuudelle hengelle oikein hyvin.
Minulla on puinen muotti, mutta se on aivan liian iso ja teinkin tämän sitten isoon suppiloon, jonka vuorasin kostealla harsolla. Kaadoin täytteen suppiloon harson päälle ja käänsin harson reunat painoksi siihen päälle. Laitoin yöksi valumaan jääkaappiin tyhjään punajuuripurkkiin.
Kandeerattu appelsiini:
Eli leikataan appelsiini ohuiksi siivuiksi, puolitetaan, keitetään 110 asteisessa sokeriliemessä kaksi minuuttia.
(2 dl sokeria ja 1 dl vettä)
Nostetaan pellille leivinpaperin päälle laitetaan uuniin 100 astetta, annetaan olla puoli tuntia uunin alaosassa, käännetään siivut ja annetaan olla vielä toiset puoli tuntia. Kun jäähtyneet voi laittaa koristeeksi.
Itsellä tuli pikkasen liian paksuja siivuja nyt noista appelsiineista, mutta koristeeksi meni oikein hyvin. Ja tuli niitä muutama maisteltuakin.
Koristeeksi voi laittaa ihan mitä omaa mielisuklaata haluaa, appelsiinikrokantteja ja vaikka mitä. Oman maun mukaan 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä