19.3.2016
Tästä ei kaloreita puutu! hih!
Mousse:
1 dl kermaa
1 dl maustamatonta rahkaa
75 g suklaata (tummaa tai maitosuklaata)
1 rkl Baileys-kermalikööriä (minulla oli suklaa-Baileys)
1 kananmuna
0,5 dl tomusokeria
Ensin sulatetaan suklaa, sitten vaahdotetaan kerma (ripaus sokeria voi halutessa laittaa sekaan). Kananmunasta erotetaan valkuainen ja keltuainen. Nekin vaahdotetaan erikseen. Keltuainen vatkataan tomusokerin kanssa. Baileysin voi lisätä suklaan, rahkan ja keltuaissokerin yhdistelmään.
Kun kaikki sekoitettu yhteen laitetaan jääkaappiin tunniksi tarjoiltavaan astiaan.
Koristeeksi laitoin valkosuklaahippusia ja kandeerattua appelsiinia, jotka voi syödä sellaisenaan.
Eli leikataan appelsiini ohuiksi siivuiksi, keitetään 110 asteisessa sokeriliemessä kaksi minuuttia.
(2 dl sokeria ja 1 dl vettä)
Nostetaan pellille leivinpaperin päälle laitetaan uuniin 100 astetta, annetaan olla puoli tuntia uunin alaosassa, käännetään siivut ja annetaan olla vielä toiset puoli tuntia. Kun jäähtyneet voi laittaa koristeeksi…..
Tästä tulee kaksi isoa annosta tai sitten 4 pikkuista. Kuinka paljon makeaa sitten tekeekin mieli 🙂
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5599 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Yhdyn täysin edellisiin eli näyttää ja kuulostaa niin vietävä hyvältä! Voi mahoton, on taas sellaista takuu varmaa Irzu tuotantoa! 🙂 En ole muuten minäkään koskaan kokeillut tuota koriste hommaa joten täytyy pistää korvan taakse muistiin! 🙂