Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 
Kinuskileipomo liinukka

Kukkamosaiikkikakku

22.10.2016

Kyseessä on lukijan resepti. Kinuskikissa ei voi ottaa kunniaa eikä myöskään vastuuta reseptin sisällöstä.
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/17299_IMG_2652_600x600.jpg

Pohja:

5 munaa
vehnäjauhoja
sokeria
1 tl leivinjauhetta

Tässä reseptissä olen käyttänyt yksinkertaisinta mahdollista kakkupohjaohjetta, eli kaikkia aineita, paitsi leivinjauhetta laitetaan taikinaan saman verran. Ainekset olen mitannut juomalasilla: ensin kananmunat, koska niiden mukaan määräytyy kakkupohjan koko ja esim. kostutuksen määrä. Käytin 20 cm vuokaa. Kananmunat vatkataan sokerin kanssa vaahdoksi ja kuivat aineet lisätään. Paistoin pohjaa 175 asteessa noin 40 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys tikulla. Jos pinta alkaa tummua liikaa, voit laittaa kakun päälle folion.

Kostutus:

2,5 dl vaniljamaitoa
Itse täytän kakun yleensä paistamista seuraavana päivänä ja niin tein nytkin. Koska meidän perheessä tykätään erityisesti kosteista kakuista, niin laitoin hieman enemmän kostuketta jokaista kerrosta kohden kuin esimerkiksi Kinuskikissan ohjeessa. Vähennä tarvittaessa kostutuksen määrää.

Täyte:

1 dl mangososetta, esim. Bonne
200 g mangotuorejuustoa
5 dl kermaa
4 liivatelehteä
tilkka vettä

Vatkaa kerma vaahdoksi. Ota siitä erilleen pieni määrä, noin 6-7 lusikallista kuorrutteen alle laitettavaa kerrosta varten. Sekoita loppu kerma, tuorejuusto ja mangosose. Laita liivatelehdet kylmään veteen hetkeksi ja sulata sitten tilkkaan kiehuvaa vettä. Anna jäähtyä hetki ja sekoita sitten täytteeseen. Kokoa kakku vuokaan ja laita jääkaappiin mielellään seuraavaan päivään asti.

Kuorrutus ja koristelu
500 g vaniljamassaa
punaista, keltaista ja vihreää vaniljamassaa
elintarvikeväriä sokerin värjäämistä varten
sokerikuorrutetta

Kauli valkoinen massa tomusokerin ja muovisen leivonta-alustan avulla levyksi. Jätä reunojen poisleikkaamista varten varaa noin 5 cm. Kieritä levy kaulimen ympärille ja nosta kakun päälle. Leikkaa reunat pois.

Kauli muut vaniljamassat levyksi ja leikkaa levyistä erikokoisia paloja mosaiikkikoristelua varten. Voit tehdä kakun pintaan jonkin kuvion, kuten tässä kukkia, tai laittaa palaset kakun päälle sattumanvaraisesti. Viimeistele reunat: Sulata sokeria paistinpannulla ja värjää se esimerkiksi punaiseksi. Kokeilin myös sinistä väriä, mutta siitä tuli lähinnä harmaata, joten päädyin punaisiin koristeisiin. Kaada sokeri folion päälle jähmettymään. Murra se paloiksi jäähtyneenä ja asettele sokerikuorrutteen avulla kakun reunoille.

Kategoriat

TäytekakutYhteistyöreseptit

Lisää suosikkeihin

Kirjaudu sisään lisätäksesi reseptin suosikkeihin.

Muistiinpano

Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi muistiinpanoja.

Tulosta

Leipomon muita reseptejä

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/17299_juhannuskakku_400x400.jpgliinukkaJuhannuskakku
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/17299_riesling_400x400.jpgliinukkaRuusukakku
2
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/17299_thumbnail_20190223_2004191-1_400x400.jpgliinukkaMandariinikeikauskakku
1
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/17299_parsapiiras_400x400.jpgliinukkaParsa-savulohipiiras
4
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/17299_vita_400x400.jpgliinukkaVitamiiniteeleipä
1
https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/kinuskit/thumbs/17299_painauchocolat_400x400.jpgliinukkaPain au chocolat
1

Kommentit (4)

liinukka
Kinuskileipomo liinukka
23.10.2016 10:57

Suosittelen vaniljamassan kokeilua kaikille. On erittäin helppo kaulia ja käsitellä.

mari-johanna
Kinuskileipomo mari-johanna
23.10.2016 07:39

Upea kakku! Jotenkin niin erilainen. Kiva idea hyödyntää vaniljamassaa mosaiikin tekoon! 🙂

liinukka
Kinuskileipomo liinukka
22.10.2016 19:42

Kiitos Kinuskiemo! Lukiessani reseptiä vielä kerran läpi huomasin, että olen unohtanut tähdentää, että kuorrutteen alle kannattaa laittaa ohut kerros kermavaahtoa/sokerikreemiä.Tämä lisäykseksi näin jälkikäteen.

Kinuskiemo
22.10.2016 18:20

Kiva ajatus lasimaalauksesta kakun näyttäväksi koristeeksi. Kuorrute näyttää virheettömän sileältä ja olet onnistunut asettelemaan palat kauniisti kukkasiksi. Punaiset sokerileikkeet sopivat teeman mukaan koristamaan reunoja. 🙂

Kinuskikissan kumppanit

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpg

Sosiaalinen media

Verkkokauppa