Kinuskileipomo HaLi

Kategoria: Jäätelökakut,  Joulu Nähty 9551 kertaa
 
08.12.2013
 
1 kommentti

LUKIJAN RESEPTIJouluinen Puffet-kakku


Muokattu reseptistä Puffet-jäätelökakku. Alkuperäisen ohjeen laatija Kinuskikissa.

Puffet-jäätelökakku on yksi suosikkiresepteistäni. Olenkin jo kesästä asti odottanut pääseväni tekemään siitä jouluversion. Pohjien maustamiseen on haettu vinkkiä myös Mausteisen joulukakkupohjan ohjeesta. Tämä ohje on mitoitettu halkaisijaltaan 20 senttiselle jäätelökakulle.

 

Pohja:
35 g voita tai margariinia
3/4 dl ruokosokeria
1 muna
1 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3/4 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl pomeranssia
1 tl kardemummaa
2 rkl vispikermaa
ruokaöljyä voiteluun

Vaniljajäätelö:
3 munaa
3 dl vispikermaa
¾ dl tomusokeria
1 dl glukoosisiirappia
2 mm vaniljajauhetta

1/4  annosta piparkakkutaikinaa



Valmista piparkakkutaikina kinuskikissan ohjeen mukaan. Taikina on hyvä valmistaa etukäteen, jotta se ehtii jäähtyä jääkaapissa.

Valmista pohjat. Vatkaa voi ja ruokosokeri vaahdoksi. Lisää muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa.

Peitä uunipelti leivinpaperilla. Sivele leivinpaperiin kevyesti öljyä ympyrän muotoiselle alueelle.

Nosta päälle irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) reunarengas. Levitä puolet taikinasta sen sisään.

Paista 200 °C noin 8 minuuttia. Nosta reunarengas ympäriltä. Älä kumoa vaan anna pohjan jäähtyä leivinpaperin päällä. Ota toinen leivinpaperi ja kypsennä loput taikinasta sen päällä samaan tapaan. Anna pohjien jäähtyä sillä välin, kun valmistat jäätelömassan.

Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Mittaa kolmanteen kulhoon vispikerma. Suorita vaahdotukset seuraavassa järjestyksessä; näin sinun ei tarvitse pestä vatkaimia välillä.

Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Mittaa keltuaisten joukkoon tomusokeri ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdota lopuksi vispikerma.

Sekoita kermavaahtoon vanilijajauhe ja glukoosisiirappi.

Sekoita nuolijalla käännellen kermavaahdon joukkoon keltuais- ja valkuaisvaahdot.

Leikkaa piparkakkutaikinasta paloja ja muotoile ne käsin palleroiksi. Lisää jäätelömassan joukkoon.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Leikkaa myös reunojen suojaksi leivinpaperisuikaleet. Nosta toinen pohjalevyistä vuoan pohjalle. Kaada päälle jäätelömassa. Kun kaavit taikinaa vuokaan, huolehdi samalla, että sattumat leviävät mahdollisimman tasaisesti.

Nosta kanneksi toinen pohja. Anna kakun jäätyä pakastimessa seuraavaan päivään.

Irrota vuoan reunarengas ja poista leivinpaperisuikaleet ympäriltä.

Koristele ripottelemalla päälle kaakaojauheella kuvioita sabluunan avulla.

Siirrä kakkulautaselle. Tarjoile noin puolen tunnin sisällä.