14.1.2018
Pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2,5 dl mansikkasosetta
250 g mansikkarahkaa
100 g vadelmatuorejuustoa
Kuorrute:
50 g voita
2 dl tomusokeria
1/3 dl kaakaojauhetta
50 g tummaa suklaata
50 g vadelmatuorejuustoa
Koristeet:
Sokerimassoja
1/4 täytteestä
Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja öljyä vuoan reunat halutessasi. Käytin 20 cm vuokaa, jotta kakusta sai vähän korkeamman. Erottele valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaisten joukkoon sokeri. Yhdistä vaahdot. Sekoita Leivinjauho ja suola jauhojen joukkoon ja siivilöi seos taikina joukkoon. Paista pohja kypsäksi noin 30 min.
Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja yhdistä siihen rahka, tuorejuusto sekä mansikkasose. Kuumenna tilkka vettä tai mehua ja liuota siihen liivatteet. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos mansikkaseokseen.
Leikkaa kakku kolmeen osaan (jos teit leveämmällä vuoalla, leikkaa kahteen osaan) ja levitä täytettä molempiin väleihin (3/4 koko täytteestä). Mehevämmän kakun toki saa, kun vielä kostuttaa pohjat kokoamisen yhteydessä. Kakku kannattaa koota vuoan reunan sisään, näin se pitää muotonsa ja on helppo siirtää kylmään hyytymään.
Vatkaa kuorrutteen huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu suklaa ja kaakaojauhe. Vatkaa lopuksi joukkoon tuorejuusto. Seoksen pitäisi olla kiiltävää ja tasaista. Levitä kuorrutetta kakun päälle ja koristele kakku sokerimassasta tehdyillä koristeilla sekä lopusta täytteestä tehdyillä pursotuksilla.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
No sattuipa sopivasti! Tuli juhlittua kahdet synttärit ja yhdet avajaiset tällä hienolla kakulla! Miehen upeat syntymäpäiväruusut herkullisten pursotusten kera ovat näyttävä koriste kakun suklaisen kuorrutteen päällä. Ja olipa Kinuskikissallakin kunnia olla mukana teidän juhlissanne. Nuo tassunjäljet – tutuilta näyttävät! 🙂
Leipomosi toiminta sai tällä suussasulavalla kakulla makean ja näyttävän startin. Iloitsemme, että saimme sinut mukaamme leipomaan. Kiva nähdä lisää reseptejä. Tai kuvia leivonnaisistasi galleriassa. Tai kommentteja leivontaan liittyen, kysymyksiä, vastauksia, mielipiteitä.
Sinulle lämmin tervetulotoivotus Kinuskileipuriksi! 🙂