11.10.2015
Pohja:
6 dl vehnäjauhoja
250 g voita
2 rkl tomusokeria
1/2 dl vettä
Omenatäyte:
6-10 omenaa koosta riippuen
2 dl sokeria
50 g voita
1/2 dl vettä
kanelia
Tuorejuustokuorrutus:
200 g Valio Viola vaniljatuorejuustoa
50 g voita
1 1/2 dl tomusokeria
* * *
Nypi vehnäjauhot, tomusokeri ja pehmeä voi hyvin sekaisin. Laita taikina puoleksi tunniksi jääkaappiin.
Valmista omenatäyte. Kuori ja paloittele omenat. Kuumenna sokeri keskilämmöllä paistinpannulla ja sekoita vasta, kun sokeri on kokonaan sulanut. Anna hieman ruskistua ja lisää joukkoon vesi, voi ja omenapalat. Keitä välillä sekoitellen noin 10 minuuttia. Mausta kanelilla ja jäähdytä.
Kauli taikina ohueksi levyksi ja painele muotilla tai lasilla tms. ympyröitä taikinasta. Painele taikinaympyrät pieniin vuokiin ja laita vuokaan painoksi esim. herneitä, jotta taikina ei nouse liikaa. Paista 200 asteessa n. 10-15 minuuttia.
Valmista täyte. Vaahdota tuorejuustoa hetki sähkövatkaimella ja lisää joukkoon pehmeä voi muutamassa erässä. Jatka vaahdottamista ja lisää lopuksi tomusokeri.
Täytä tartelletit omenatäytteellä ja pursota päälle tuorejuustotäyte.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1809 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kauniita ja varmasti myös maukkaita leivonnaisia!