23.6.2015
Kuivakakku:
175g voita tai margariinia
2dl sokeria
2 munaa
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
3rkl kaakaojauhetta
100g/1/2 prk rahkaa tai kermaviiliä
Täyte:
3,5dl kermaa vaahdotettuna
400g/2prk Valion päärynä-kinuskirahkaa
tomusokeria maun mukaan
3 liivatelehteä
Kostutukseen sokerivettä
Koristeita ja tomusokeria
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, samalla sekoittaen. Lisää jauhot siivilä apuna käyttäen varovasti sekoittaen voi-sokerivaahtoon. Lisää rahka tai kermaviili.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (n. 1,5l) ja paista kakkua 175 asteessa n. 45 minuuttia. Tarkista kypsyys. Anna jäähtyä ja kumoa.
Valmista täyte ohjeen mukaan. Liota liivatelehdet ja liuota kiehuvaan vesitilkkaan. Anna jäähtyä ja kaada täytteeseen samalla sekoittaen.
Halkaise jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Aseta alin kerros tarjoiluvadille ja kostuta. Pursota täytettä haluamallasi tavalla, esimerkiksi tekemällä isolla kierretyllalla pyöreitä ruusukkeita vieretysten kakun reunoja mukaillen. Aseta keskimmäinen kakkupohkakerros paikalleen, kostuta ja pursota samaan tapaan, kuin alempiin kerros. Aseta päällimmäinen kakkukerros paikalleen ja koristele. Minä koristelin kinuskikissan ohjeiden mukaan miniruusuilla, jotka tein sokerimassasta. Päälle ripottelin tomusokeria.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos Kinuskiemo! Ja Kinuskikissalle kuuluu kiitos tästä hienosta ideasta. Tämä piti heti kokeilla kun ohjeen näin. =)