10.9.2015
Jäätelömassa:
2 valkuaista
2 keltuaista
0,5 dl tomusokeria
2 dl Flora Vispiä
0,5 dl glukoosisiirappia
Lisäksi:
2 kpl Snickers-suklaapatukoita
2 kpl Mars-suklaapatukoita
kinuskikastiketta
Erottele valkuaiset ja keltuaiset eri kulhoihin. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Mittaa keltuaisten joukkoon tomusokeri ja vaahdota kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahdota Vispi kolmannessa kulhossa melko kovaksi vaahdoksi.
Sekoita kermavaahdon joukkoon ensin glukoosisiirappi ja sitten keltuaisvaahto. Kääntele valkuaisvaahto varovasti seoksen joukkoon. Halkaise suklaapatukat ensin pystysuunnassa puoliksi ja leikkaa sitten mielesi mukaisiksi paloiksi ja sekoita palat keskenään. Valele kinuskikastiketta pakastuskulhon pohjalle ja reunoille. Kaada neljännes jäätelömassasta kulhoon, kaada päälle kinuskikastiketta raidoksi, riko raidat haarukalla saadaksesi kauniin kuvion ja sirottele päälle suklaapaloja. Kaada taas neljännes massasta ja toista, kunnes kaikki massa ja suklaa on käytetty. Jos suklaata jää yli, sen voi käyttää jäätelön pinnan tai myöhemmin yksittäisten annosten koristeluun. Laita pakastimeen jähmettymään vähintään viideksi tunniksi, mielellään yön yli.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
oi, oi, tämä ei voi olla kuin ihanaa!! Pitää kyllä itsekin kokeilla tätä Suussa makeaá- leipomon jäätelöpohjaa