14.5.2015
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1oo g voita tai margariinia
1 muna
1 dl vettä
Crème brûlée:
4 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 dl sokeria
1 vaniljatanko
2 suikaletta sitruunankuorta
6 munan keltuaista
Karamellisoidut appelsiinit:
1 dl sokeria
3 appelsiinia
Lämmitä uuni 150 asteeseen. Nypi jauhot ja voi murumaiseksi seokseksi, lisää muna ja vesi ja sekoita taikinaksi. Painele taikina ohueksi kuoreksi 22 cm irtopohjavuokaan ja siirrä syrjään odottamaan.
Laita kuohukerma, maito ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja rapsuta siemenet kermaseoksen joukkoon. Lisää joukkoon myös halkaistu vaniljatanko. Pese sitruuna huolellisesti ja viillä kuoresta kaksi isoa suikaletta, ja lisää nekin kattilaan. Kiehauta ja nosta liedeltä. Vatkaa keltuaisten rakenne rikki, siivilöi kermaseoksesta pois sitruunankuoret ja vaniljatanko ja kaada seos siivilän läpi keltuaisten joukkoon huolellisesti sekoittaen. Kaada lopuksi seos vuokaan taikinakuoreen ja kypsennä 150 asteisessa uunissa 1 h, kunnes kermavanukas on hyytynyt. Jäähdytä ja siirrä jaakaappiin.
Leikkaa appelsiineista päät ja sen jälkeen kuoret niin, että appelsiineihin ei jää valkeaa maltoa. Siivuta kaksi appelsiinia n. 1 cm siivuiksi. Sulata sokeri pannulla ja karamellisoi siivuja noin 20 sekuntia kummaltakin puolelta ja nostele karamellisoidut appelsiinin siivut syrjään. Kaada mehu-sokeriliemi pannulta kakun päälle ja kokoa karamellisoidut appelsiinit sitten keoksi kakulle. Leikkaa lopuksi viimeinen appelsiini samalla tavalla siivuiksi ja koristele kakku tuoreilla appelsiinin siivuilla.
—
Kolmannenkin appelsiinin voi hyvin karamellisoida, mutta karamellisoidut appelsiinit eivät ole kovin kauniita, ja kakusta tulee raikkaamman näköinen (ja makuinenkin), jos päällimmäiseksi siivuttaa tuoreen hedelmän.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitos mari-johanna! Leipominen oli kyllä hauskaa ja jännittävää, ja hyvin kakku maistui 🙂 Noi karamellisoidut appelsiinit on ihan mun ykkösherkku.