Kinuskikissa Blogi  Reseptit VerkkokauppaYhteisöVideot Haku Kirjaudu
Kinuskikissa
 

Laktoosittomat kuohukermat

21.4.2012

Bongasin kauppareissulla SataMaidon laktoosittoman kuohukerman, joka oli minulle uusi tuotetuttavuus. Te muistuttelitte myös Valion laktoosittomasta kuohukermasta, joten tölkit pääsivät nyt kaverikuvaan. Hienoa, että on tarjolla kuohukermoja myös laktoosittomina, sillä vispikerma oli pitkään ainoa laktoositon vaihtoehto. Sen kuumennusominaisuudet poikkeavat kuohukermasta, eli kaikkia ohjeita ei voinut soveltaa laktoosittomiksi. Esimerkiksi kinuskikuorrutteen kanssa kuohukerman käyttö on ykkössuositus. Itse testasin laktoositonta kuohukermaa kinuskitäytteeseen, aivan tavallisen kuohukerman tapaan toimi siinäkin.

Kommentit (17)

Kinuskikissa
30.7.2015 15:41

Roihu: tuotekuvat on aina vähän haastavia, koska tuotepakkaukset ja valikoima muutoinkin elää koko ajan. Mutta tosi kiva kuulla, että kinuski onnistui!

Roihu
30.7.2015 13:30

Piti sanomani, että kinuskikokeilu em. tuotteella onnistui täydellisesti, vatkaamisesta ei vielä ole kokemusta.

Roihu
30.7.2015 13:28

”Kaikki tuotteet samassa kuvassa” olisi kyllä mainio apu. Eilen aivotoiminta pysähtyi Prisman kermahyllyn kohdalla. Merkkejä – ja ennen kaikkea hintoja – oli päätä pyörryttävän monia. Päädyin tuotteeseen ”Kotimaista laktoositon kuohukerma”, 2 desin hinta 0,78 e. Nuo oli piilotettu alahyllyyn ja kalleimmat olivat tyrkyllä silmien korkeudella. 😛

nnalo
7.6.2012 15:07

Laktoositonta kermaa saa Rainbowlta 0,2l purkissa ja Valiolta löytyy myös 1l purkkeja.

Jane
1.6.2012 18:55

Prismoista löytyy kanssa Rainbow merkin alta laktoositon kuohukerma.

marsipaaniaiti
13.5.2012 20:10

Pirkalta on myös tullut laktoositon kuohukerma, pakkauskoko 2dl. Näin maitotuotteiden parissa työskentelevä saa hyviä ideoita työn ohessa =)

Jane
26.4.2012 22:59

Valiolta löytyy ainakin laktoositon kuohukerma. Se on pakattu 3,3dl tölkkiin. Prismasta olen sitä ostanut jo pidemmän aikaa, jos on ollut tarvista. Välillä sitä on jopa hätävarana jääkaapissa hyvän säilyvyyden ansiosta.

Kinuskikissa
23.4.2012 22:20

Itselläni on harvoin tarvetta laktoosittomille tuotteille, joten hyvinkin tämäkin saattanut livahtaa silmieni ohi (myös martsan mainitsema pakkauksen muuttuminen on voinut vaikuttaa asiaan). Onko vielä muiden valmistajien laktoosittomia kuohukermoja näkynyt teidän kaupoissanne? Minä voisin sitten käydä haalimassa kaikki tuotteet samaan kuvaan helpottamaan maitohyllyn äärellä haahuilijaa.

Jonna90
23.4.2012 16:38

Kiitos vastauksesta! Joo tosiaan oli tarkoitus laittaa kommentti tuohon autokakun yhteyteen, eikä tähän.. Sori! 😀

Kinuskiemo
22.4.2012 21:21

JONNA90:
Jos haluaa kakkuun marsipaanikuorrutteen, niin tarvitaan marsipaania. Marsipaani kaulitaan levyksi, kuten taikinoita yleensäkin, esim. piparkakkuja tai piirakoita varten. Kaulittu marsipaanilevy nostetaan sitten esim. kaulimen avulla kakun päälle ja asetellaan paikoilleen. Ei kakku siinä ajassa ehdi pilalle mennä. Jos kakku koristellaan vasta lähempänä tarjoilua, niin kakku odottelee koristelua jääkaapissa ilman kupua.
Vaikka aloittelijalla kuorruttaessa vähän enemmän aikaa menisikin, niin kakku kyllä kestää sen.
Kannustan sinua tarttumaan härkää sarvista! Kinuskikissalla on niin hyvät ohjeet marsipaanikuorrutukseen ja –koristeisiin, että selviät kyllä. Tuumasta toimeen! 🙂

PS.
Koska kommentoit marsipaanista, niin tarkoitit varmaan laittaa kommenttisi  autokakun sivulle, jossa marsipaanilla kuorrutetaan:
 http://www.kinuskikissa.fi/autokakku-1-vuotiaalle/?sliderpage=1&ref=0

Näytä lisää

Kinuskikissan kumppanit

https://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/dansukker-logo2.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/valio-logo.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2023/02/bonne-maman-logo-kopio.jpghttps://www.kinuskikissa.fi/wp-content/uploads/sini/2024/03/heirol-logo.jpg

Sosiaalinen media

Verkkokauppa