Lakritsifudge on kuulunut resepteihini siitä lähtien, kun vuonna 2011 julkaisin toffeemassalla kuorrutetun kakkuohjeen. Sittemmin fudgeista tehty toffeemassa sai rinnalleen myös lakritsin makuisen version. Monelle fudgen saatavuus on kuitenkin muodostunut esteeksi ja olen saanut siitä palautetta. Siksi olin enemmän kuin iloinen kuullessani Pandan keväisestä uutuudesta. Nyt lakritsifudgea myydään siis myös patukkana ja se on kakun arvoinen tapaus!

Lakritsifudge soveltuu sulatetussa muodossa niin täytteeseen kuin kakun kuorruttamiseen. Tällä kertaa tein siitä myös koristeita. Kun fudget sulatetaan kermatilkan kanssa, massan voi levittää ohueksi kerrokseksi ja jähmettää uudelleen. Näin syntyvästä levystä voi leikata paloja muoteilla tai veitsellä. Siitä onnistuisi vaikkapa lakritsiruusujen valmistaminen helppojen miniruusujen tekniikalla. Huomaa kuitenkin, että huoneenlämmössä ja kostean kakun päällä ohuet koristeet sulavat. Ne voi tehdä jääkaappiin valmiiksi ja pistää paikoilleen vasta juuri ennen tarjoilua. Myös koristeiden pakastus onnistuu hyvin. Jäisinä ne saavat lisäaikaa kakun päällä.

Kakussani lakritsin makua täydentää ja raikastaa klassinen makupari sitruuna. Yhdistelmä muistuttaa maultaan sitruuna-lakritsijäätelöä. Jos kaipaat lakritsifudgen käytöstä ideoita blogin ulkopuolelta, katso Blogiringin sivuilta lisää reseptejä.