Oranssi on upea syksyn ja sadonkorjuuajan väri ja tämän kakun päällä se pääsee hehkumaan kaikessa loistossaan. Koristeluksi riittää lakkojen täplittämä kiille ja kakun tähtimäinen muoto. Gerberan ohella reunavuokia saa kukan mallisena parissa eri koossa (tämä Dahlia-vuoka on hieman reilumman kokoinen).
Kakun täyte on yhtä aikaa kermainen ja hedelmäinen. Maustettujen rahkojen kanssa on syytä muistaa, että riittävän voimakkaan maun saamiseksi niiden käytössä ei kannata pihtailla. Makua voimistaa ihanasti mandariini, jota käytin laimentamattomana tiivisteenä.
Tämä kakku on juhlapöydän tähti. ⭐
kusma: tästä keskusteltiin instagramissa erään kotileipurin kanssa jonkin aikaa sitten. Päädyttiin siihen, että mango-passiorahka voisi olla lähinnä lakkaa vastaava ja jos sitä ei saatavilla, niin sitten sitruunarahka. Tämä leipuri oli tehnyt täytteen sitruunarahkasta ja laittanut täytteeseen lisäksi 3-4 rkl lakkoja. Lakkoja voi vielä hieman haarukalla survoa ja irronnut mehu toki kannattaa käyttää myös. Liivatetta ei tarvitse lisätä, jos pitää lakan määrän maltillisena.
Jos käytät lakkahilloa, niin sokerin määrää kannattaa hiukan vähentää (samassa suhteessa, jossa hillo sisältää sokeria). Voi toki laittaa hilloa väleihinkin raitamaisesti, mutta en tiedä miten levittäminen onnistuu jolle hyydytä kerroksia välissä, koska täyte on vaahtomaista. Hillo saattaa upota nokareiksi täytteen joukkoon.
Vuokien muunnostaulukosta näkee, että 24 cm -> 28 cm vuokaan kerroin on 1,36.
https://www.kinuskikissa.fi/vuokien-muunnostaulukot
Kasvata kerrointa sen mukaan, miten korkean täytteen haluat. Esim. jos haluat tuplakorkean kakun, niin kerroin olisi 2,72 ja jos jotain tältä väliltä, niin sen mukaan sitten kerroin. Hyödynnä tuota reseptin laskuria ja sovita kerroin sellaiseen lukemaan, että määrät ovat mahdollisimman helposti mitattavia.