28.02.2012   28 kommenttia Kategoria: Kesä,  Kevät,  Täytekakut,  Vappu

Kukkea ruusukakku


Divaani-lehti pyysi Kinuskikissaa mukaan kakkukisaan uusimmassa numerossaan. Tästä pyynnöstä en totisesti halunnut kieltäytyä, niin mielenkiintoinen tehtäväksianto tämä oli. Jokaiselle osallistujalle annettiin yksi koti, jonka sisustukseen sopivaksi kakku tuli suunnitella. Itse sain kodin, jonka kalusteissa oli runsaasti patinoitunutta pintaa ja vastapainona hersyvän näyttäviä ja värikkäitä kuoseja. Huomioni kiinnittyi erityisesti olohuoneen sohvan kukkeaan tyynyyn. Tyynynpäällinen muodostui pienistä kangastilkuista, jotka limittäin aseteltuina olivat kuin yksi iso kukka. Hehkuttelin heti, että sama ideahan toimisi täydellisesti marsipaanista! Ja näin tyynystä tuli minun kilpailukakkuni.

Tekniikkanahan tuo on hyvin yksinkertainen. Kukkakuvion muodostamiseen tarvitaan vain muutama ympyrämuotti. Kuvio on näyttävä myös ilman pikeeriä, mutta se toki täydentää koristelun. Tässä värit on poimittu suoraan tyynystä, mutta niitä vaihdellen syntyy hyvin erilaisia tunnelmia. Käytä lempivärejäsi tai poimi värit vuodenajan mukaan. Eri värejä voisi käyttää myös niin, että sävy vaihtuu asteittain keskeltä reunoille.

Kakku on kuorrutettu vaahtokarkin makuisella kaulintamassalla. Erillistä kuorrutetta ei välttämättä tarvita, jos ”tilkut” asettelee peittämään koko kakun. Tässä marsipaanikuviot peittävät vain osan kakun reunoista. Jotta kuorrutteen määrä ei muodostu liialliseksi, kannattaa marsipaani kaulia ohueksi.

Kanssakisaajien upeat kakut ja äänestysohjeet löydät uusimmasta Divaanista!

Vinkki: Elintarvikekäyttöön tarkoitettua ruusuvettä saa etnisistä ruokakaupoista ja ekokaupoista. (Päivitys 18.7.2016: Ruusuvettä saa myös Kinuskikissan Toivepuodista !)

Ruusuvesi-vanilja-mansikkakakku

Pohja:
aito suklaakakkupohja

Kostutus:
2 dl mansikkaista kivennäisvettä

Ruusuinen mansikkatäyte:
7 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
500 g Valio Vanilla -vaniljakastiketta
1 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 rkl ruusuvettä
4 dl mansikkasosetta (tuoreista tai pakastemansikoista)

Kuorrutus:
1 dl kermaa
500 g kaulintamassaa

Koristelu:
eri värisiä marsipaaneja
pikeeriä

Valmista suklaakakkupohja erillisen ohjeen mukaan. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa se kolmeen osaan.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaniljakastike, sokerit ja ruusuvesi.

Kuumenna pari desilitraa mansikkasoseesta kiehuvaksi. Sulata joukkoon liotetut liivatteet. Yhdistä lopun soseen kanssa. Sekoita liivatesose täytteeseen. Anna täytteen olla hetken aikaa jääkaapissa, jotta se muuttuu hieman paksummaksi.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Laita vuokaan yksi pohjalevy ja kostuta kivennäisvedellä. Kaada päälle puolet täytteestä. Nosta päälle seuraava pohja ja kostuta. Kaada vuokaan loput täytteestä. Laita kanneksi viimeinen pohja ja kostuta.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa 3 tuntia. Irrota vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä kakun päälle tasaiseksi tarttumapinnaksi kuorrutteelle.

Kuorruta kakku kaulintamassalla (kts. erillinen ohje kaulittavalla massalla kuorruttamisesta).

Kauli eri värisiä marsipaaneja ohuiksi levyiksi. Ota kuvioita ympyrämuoteilla ja asettele limittäin kakun pinnalle. Laita ensin isoja ympyröitä kakun reunoille ja pienennä kokoa vähitellen kakun keskiosaa kohti. Reunusta kuviot pikeerillä.


Tykkäsitkö? Tassuta!

TassutaTassutaTassutaTassutaTassuta
1 tassutusta
Loading...

Kinuskikumppani

Kinuskikissan jouluarvonta



Vuoden viimeisessä arvonnassa saat valita palkinnon itse Kinuskikissan Toivepuodin uutuuksista! Palkintotuotteiden yhteenlaskettu arvo on 30 €. Lue tarkemmat ohjeet arvontasivulta.

Uusinta Instagramissa

Something is wrong.
Instagram token error.

Liity Uutiskinuskiksi!

Kinuskikissalla on nyt oma uutiskirje, jonka kautta saat noin kerran kuussa ajankohtaisia reseptivinkkejä, tarjouksia Toivepuotiin ja tietoa uutuuksista.
Kinuskikissan  toivepuotiVerkkokauppa kinuskifanille!

Kumppanit

Kinuskikissan kirjojen palautepalstat

kirjat

Lisää tänne kuva, kun leivot jotain Kinuskikissan kirjoista. Tule myös kysymään ja antamaan palautetta!

Tassutetuimmat