14.1.2010
Kauneimmat kiitokseni kaikille Kinuskikissaa Web Awardseissa äänestäneille! Tunnustus on aikamoinen ja olenkin tässä pohtinut, millä perusteilla voisin tällaisen tittelin vastaanottaa. Tuntuu tietenkin valtavan hyvältä, kun tehdystä työstä saa tunnustusta. Olen halunnut saada ihmisiä innostumaan ja kokemaan samaa iloa ja onnistumista, jota parhaimmillaan itse tunnen leipomisen ja koristelun kanssa. Ehkä äänestystulos kielii siitä, että olen tässä tehtävässä jossain määrin onnistunut. Toisaalta Suomessa on satoja upeita leivontablogeja, joista jokainen tekee asian eteen omaa hyvää työtään. Monet lukijat perustavat omia blogejaan – ja leivonnan ilosanoma jatkaa leviämistään. Omistankin palkinnon yhteisesti kaikille innokkaille kotileipureille, -kondiittoreille ja leivontablogisteille.
Haluan vielä kiittää henkilökohtaisista palautteista, joita lukijat jaksavat kirjoitella kommentteihin ja sähköpostiin. Varmasti monella kirjoittajalla oli sormensa pelissä äänestyksenkin kanssa. En voi välillä oikein käsittääkään, mistä näitä ihania ihmisiä riittää, mutta näköjään Kinuskikissalla sattuu vain olemaan poikkeuksellisen sydämellinen lukijakunta.
Leivonnan iloa ja hyvää mieltä kaikille lukijoille!
Kinuskikissa
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5515 tähteä
Maailman paras mutakakku
2747 tähteä
Mokkapalat
2490 tähteä
Brookies
1758 tähteä
Britakakku
1457 tähteä
KUULE, OLET ANSAINNUT TUNNUSTUKSEN, PISTE!