21.11.2013
Murenna ja liuota hiiva kädenlämpöiseen piimään.
Lisää siirappi, suola, mausteet ja öljy.
Sekoita jauhoja taikinaan noin 1 dl kerrallaan.
Lisää lopuksi puolukat.
Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa 45 minuuttia.
Voitele kartonkiset paistovuoat kevyesti öljyllä. Kaada taikina vuokiin.
Kohota liinalla peitettynä vielä 20 minuuttia.
Sekoita siirappi ja vesi keskenään ja voitele leipien pinta siirappivedellä.
Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, kun se on saanut kevyesti väriä.
Anna leipien seistä hetki vuo’issa ja kumoa sitten ritilän päälle jäähtymään.
Jos annat leivät lahjaksi, nosta ne takaisin vuokiin. Kiedo ympärille lahjanauhaa.
Oletettavasti olette käyttäneet pakastepuolukoita. Lisäsittekö ne taikinaan jäisenä? Oma taikinani ei, varmasti juuri tästä johtuen, noussut käytännössä lainkaan. Hankalalta tosin tuntuisi lisätä puolukat sulanakaan. Taikina on varsin jäykkää ja väistämättä sulat puolukat menisivät rikki. Miten olette toimineet/onnistuneet?
Kiitoksia ohjeista Kinuskiemo! Pakkaseen menivät leivät odottamaan aattoa.
NORE:
Kinuskiemo ja Minttula kävivät hiljattain keskustelua joululimpun säilytyksestä. Neuvonkin sinut sinne lukemaan mielipiteitä. Kinuskiemon kommentti 14.12. 2013 löytyy täällä:
http://www.kinuskikissa.fi/joululimppu?
Eihän tässä pitkää aikaa ole, kun jo annat lahjasi, mutta pakastus olisi paras keino taata uunituore maku. Muutamaa tuntia aikaisemmin sitten sulamaan. Painele muutama puolukka limpun pintaan tummuneiden tilalle, ennenkuin annat lahjan. 🙂
Hei! Juuri sain leivät uunista, tuoksu on aivan ihana. Harmillisesti muutama puolukka onnistui tummumaan pinnalle.
Onko säilytysohjeita? Leivät tulevat lahjaksi ja sain juuri tietää, että pääsen antamaan leivät vasta tiistaina.
Kiitos kaikille kommenteista! Lisäsin ohjeeseen leipien lukumäärän, kiitos KatjaM, kun huomasit puutteen. Eli 2 limppua tulee.
MM66: on totta, että tuo 40 g on vähän hankala määrä. Tein limppuohjeesta ensimmäisen version täydellä hiivapaketilla, mutta minulla kahteen tuollaiseen kartonkiseen vuokaan tehtynä taikina tuli uunissa yli. Siksi vähensin määriä. Jos käyttää isompia vuokia, on ohjettakin varaa kasvattaa. 🙂
Kiva, että olette jo ehtineet jakamaan toisillenne piimän korvausvinkkejä. Tulkaahan kertomaan kokeiluistanne muillekin asiaa pohtiville. 🙂
Kiitos, Kinuskit, teidän ansiostanne limpun leipominen voi alkaa. Olette löytäneet piimän korvaajia. 🙂
Lumi83 & Nunu85:
Poistin alemmasta kommentistani tuon harhaoppisen piimäkohdan.
Näyttääpä hyvältä! 🙂 Yksi piimän korvaaja voisi olla maustamaton soija/kaurajugurttivalmiste+soija/kauramaito.
Ihana resepti, hyvä joululahjaidea! Tuleeko tästä kuinka monta leipää?
Meillä töissä on myös maidottomia, leivoimme sämpylöitä, joihin laitoimme kauramaitoa+vettä nesteeksi, sämpylöistä tuli kyllä hyviä. Voisi siis toimia myös tässä leivässä piimän tilalta. Kerro toki lumi83 että miten onnistui, jos kokeilit =).
Tuo 40g hiivaa on harmittava mitta, kun hiivapalasta jää 10g odottelemaan. Laitoin 5dl piimää ja koko palan hiivaa. Suurentelin sitten muita määriä näppituntumalla. Leivistä tuli aika isot mutta muuten kaikki oli ok.
Ei galleriakuvia.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5602 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2540 tähteä
Brookies
1804 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Virve76: minä olen käyttänyt pakastepuolukoita, mutta jäisenä ei tosiaan hiivataikinaan kannata laittaa. Puolukat pysyvät ihan hyvin ehjinä sulaneinakin.