12.6.2013
Viime vuonna järjestetyssä Gloria Blog Awards -kisassa Kinuskikissa palkittiin lukijoiden suosikkiruokablogin tittelillä. Edelleenkin sykähdyttää mukavasti ajatella tätä tunnustusta. Se tuntui niin merkitykselliseltä ja henkilökohtaiselta, koska koin sen välittömänä palautteena teiltä. Poistuin siis tuosta lokakuisesta tilaisuudesta hymyssä suin. Mukaani lähti kuitenkin jotain muutakin kuin tunne siitä, että olitte palkinneet minut sivuston hyväksi tehdystä työstä. Poistuin kantaen isoa leipäkoria.
Mikä leipäkorin merkitys oli? Palkintoon liittyi mahdollisuus luoda oma leipä Fazerille. Kori merkitsi symbolista innoitusta tulevalle hankkeellemme, jonka lopputuote olisi kaupoissa kesän kynnyksellä. Siis nyt!
Kevään aikana olen päässyt konkreettisesti näkemään, mitä leivän kehittäminen fazerilaisittain tarkoittaa. Tämä hanke oli sikäli erityinen, että minä sain tehdä juuri sellaisen leivän kuin itse halusin. Olen kiitollinen Fazerille tästä luottamuksesta! Sen ansiosta lopputulos on aidosti minun – tai oikeastaan Kinuskikissan – näköinen.
Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan leipätaloon monelta kantilta. Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa leipätehtaalla vieraillessa. Mittakaava on vaikuttava, kun puhutaan puitteista, joista Fazer-leipää toimitetaan rekkakaupalla joka puolelle maata. Näin myös koeleipomon, jossa uusia leipäreseptejä testaillaan. Sieltä Kinuskikissan tassukin sai alkunsa. Tässä olen tekemässä viimeisiä koeversioita, kun muoto oli jo hahmottunut ja hienosäädimme vielä yksityiskohtia, kuten paistoaikaa.
Pakatun leivän lisäksi Fazerilla on markettien yhteydessä toimivia lähileipomoita, joissa leipää leivotaan alusta alkaen käsin. Näin ne ovat ostohetkellä aidosti uunituoreita. Lähileipomoissa käsityönä syntyy myös minun leipäni.
Kinuskikissan tassu on saanut innoituksensa focacciasta. Tassussakin on pehmeä taikina ja pintakäsittely on tehty oliiviöljyllä, rosmariinilla ja merisuolalla. En kuitenkaan halunnut tehdä täysin vaaleaa leipää, joten rouheisuus on olennainen osa leivän luonnetta.
Idea tassun muotoisesta leivästä syntyi koetaikinan äärellä. Muodon onnistuminen käytännössä ei ollut itsestäänselvää, sillä focacciataikina ei juurikaan kestä käsittelyä. Keksimme kuitenkin tavan saada haluttu muoto aikaan taikinan ilmavuuden kärsimättä. Tassusta tuli hauskasti erilainen leipätuote, koska siinä yhdistyy leipä ja sämpylät. ”Varpaat” voi siis syödä erikseen ja jäljelle jäävän leivän siivuttaa paloiksi. Laitan sivustolle myöhemmin tarkempia tarjoiluehdotuksia leivän käytöstä.
Kinuskikissan leipää saa ostaa Ruoholahden, Vuosaaren, Tammiston ja Myyrmäen Citymarketeista. Toivottavasti innostutte kokeilemaan tassuleipää ja otatte sen omaksenne!
Kesäisin leipäterveisin
Kinuskikissa
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5515 tähteä
Maailman paras mutakakku
2747 tähteä
Mokkapalat
2490 tähteä
Brookies
1758 tähteä
Britakakku
1457 tähteä
Heti Lahteenkin tota leipää!!! Kuulostaa niiiiin herkulliselta! Varo vain Fazer, täältä tullaan!!!!!