28.7.2016
Nimimerkki:
kakku-koira
Kinuskileipomo:
Kuka olet?
Olen 17-vuotias lukion toisen vuoden aloittava tyttö Savosta. Opiskelun ja leipomisen lisäksi tykkään harrastaa monenlaista liikuntaa sekä musiikkia.
Koska innostuit leipomisesta ja miten se tapahtui?
Olen aina tykännyt leipoa, joten en osaa oikein sanoa millon varsinaisesti innostuin siitä. Tai sitten en vaan muista. Varmaan se tapahtui sillon, kun olen päässyt leipomaan jotakin ihan itse. Muistan, että aloin jo joskus ala-asteikäisenä keräämään reseptejä talteen omaan vihkoon. Olisinko ollut yhdeksän vuotta vanha silloin. Ennen sitä olen leiponut äidin ja sisarusten kanssa pullaa ja jouluna pipareita ja joulutorttuja.
Kuinka usein leivot? Minkälaiset jutut saavat sinut innostumaan?
Olen ajatellut, että 1-2 kertaa viikossa olisi sopiva määrä leipoa, mutta varsinkin näin lomalla tulee leivottua paljon useammin, melkein joka päivä. Tai ainakin joka toinen. Yleensä kun on koulu ja harrastukset niin ei ehdi leipoa niin usein, mutta viikonloppuisin ja lomilla ehtii selailla uusia reseptejä ja saada hyviä leivontaideoita.
Monesti innostun erilaisista kuvista tai resepteistä mitä näen ja sitten yritän löytää siihen hyvän reseptin tai kokeilen itse. En yleensäkään malta noudattaa reseptejä vaan muokkailen niitä tai yhdistelen eri reseptejä. Aiemmin noudatin reseptejä tarkemmin, mutta nyt uskaltaa jo ottaa rennommin. Aika usein käy myös niin, että alan katsella mitä raaka-aineita kaapeista löytyy ja sitten kehittelen niistä jotakin leivottavaa. Sillä tavalla tulee helposti kokeiltua uusia makuyhdistelmiä ja saa aikaan uusia reseptejä!
Suosikkiraaka-aineesi?
Suosikkiraaka-aineeni vaihtelee kyllä paljon, mutta tykkään käyttää aika paljon erilaisia marjoja ja hedelmiä. Varsinkin tummuneet banaanit ovat yksi lempparini, koska niistä voi tehdä ihanaa banana breadia tai ne voi laittaa vaikka muffinssi- tai pannaritaikinaan mehevyyttä ja makua tuomaa! Myös rahka ja kaurahiutaleet ovat aika monikäyttöisiä ja niitä voi laittaa vaikka mihin. Kokeilin kerran myös jauhaa kaurahiutaleita pannaritaikinaan ja se toimi kyllä hyvin.
Suosikki osa-alueesi leivonnassa?
Ehdottomasti kaikki makeat herkut! Tykkään kokeilla uusia juttuja ja kaipaan välillä haastetta leivonnassa. Pullien ja leipien vaivaaminen ei ehkä ole niin minun juttuni, mutta kyllä sekin on toisinaan kivaa! Kakkuja tulee tehtyä usein lähinnä juhliin ja siksi niihin on aina mukava panostaa ja niiden leipominen on aina mukavaa. Itse asiassa tykkään leipoa juttuja joissa on monta välivaihetta ja nimenomaan sitä haastetta. Mutta myös helppojen yhdessä kulhossa sekoitettavien muffinssien teko on kivaa, kun maut ovat kohdillaan.
Kerro jokin hyvin mieleen jäänyt leivontamuisto!
Tässä jokin aika sitten päätin kokeilla itsetehtyjä konvehteja. Se jäi hyvin mieleen, koska monista ohjeista ja resepteistä saa sellaisen kuvan, että suklaan temperointi olisi tosi vaikeaa eikä siinä ole helppo onnistua. Päätin kuitenkin kokeilumielessä testata täytekonvehteja, ja kun ensimmäiset olivat muotissa jähmettymässä, olin varma ettei temperointi onnistunut ja suklaat jäisivät muottiin kiinni. Kuitenkin konvehdit irtosivat nätisti kopauttamalla ja olin yllättynyt, miten hyvin ja helposti se onnistui.
Toinen satsi konvehteja onnistui myös mainiosti, miltei paremminkin. Tällaiset jutut vain jäävät hyvin mieleen, kun ensin varotellaan kuinka hankala ja vaikea joku resepti on, mutta sitten se onnistuukin kertaheitolla. Sama kävi itselläni myös tuulihattujen kohdalla! Mutta ehkä ne varoittelut saavat sitten olemaan valppaampana ja noudattamaan reseptiä tarkemmin, jolloin lopputulos onnistuu varmemmin.
Paras leivonnainen, jota olet maistanut?
Niitä on kyllä paljon! Mutta ehkä uunituore kanelipulla maidon kanssa on kuitenkin paras!
Pahin kömmähdyksesi keittiössä?
Ehkä se, kun tein joulun aikaan punajuuriseoksella täytettyjä filotaikinarullia. Täytteeseen tuli punajuurien lisäksi ainakin pipareita, sinihomejuustoa ja viikunoita. Noudatin reseptiä tarkasti ja maistoin täytettäkin ennen uuniin laittoa. Se oli todella hyvää ja maut kävivät hyvin yhteen. En sitten tiedä mitä niille rullille siellä uunissa tapahtui, mutta olivat kyllä niin pahan ja ummehtuneen makuisia ettei niitä kukaan syönyt. Ne rullat joutuivat sitten roskiin eikä kyllä ole houkuttanut kokeilla uudelleen.
Toinen hyvin mieleen jäänyt moka kävi pienempänä, kun leivoimme kavereiden kanssa yhdessä suklaakakkua. Meillä oli resepti jostakin kirjasta enkä vielä silloin tiennyt paljoa leivonnasta. Ohjeen mukaan meidän täytyi sulattaa suklaa vesihauteessa, mutta kukaan meistä ei tiennyt mitä se tarkoitti ja katsoimme kirjan kuvasta apua. No. Siinä kuvassa oli käytetty läpinäkyvää lasikulhoa vesikattilan päällä, ja kuvakulma oli sellainen, että emme sitä sitten huomanneet. Otimme sitten vain kattilan, johon laitettiin vettä ja suklaata sekaisin ja liesi päälle. Onneksi äitini ehti tulla paikalle ja saimme pelastettua suklaan ennen kuin se suli veden joukkoon. Olisi tullut kyllä melko kummallinen kuorrutus!
Mitä haluaisit seuraavaksi oppia?
Haluaisin oppia tekemään erilaisia karkkeja sekä sokeri- ja suklaakoristeita. Nyt kun tuo suklaan temperointikin onnistuu, niin olisi kiva oppia hyödyntämään sitä myös koristelussa. Olen aina haaveillut myös hienojen sokerikoristeiden tekemisestä, joten ehkä sitäkin pitäisi jokus kokeilla. Myös onnistuneiden macaron-leivosten oppiminen on minulla vielä edessä.
Jos sinun pitäisi kuvailla leivonnan merkitystä itsellesi yhdellä sanalla, mikä se olisi?
Elämäntapa. En osaa olla pitkiä aikoja leipomatta, mutta en kuitenkaan ole ajatellut leipomisesta itselleni ammattia. Tai eihän sitä tiedä vaikka se joskus olisikin, mutta ainakin nyt pidän sen harrastuksena ja hyvänä elämäntapana, jossa haluan kehittyä.
Miten haluaisit kehittää kinuskiyhteisöä? Muita toiveita Kinuskikissalle?
Olen surrannut Kinuskikissan sivua jo monta vuotta ja minusta siitä löytyy kaikki mitä leipuri tarvitsee. Varsinkin nämä kinuskileipomot ovat olleet todella hyvä juttu, ja kiitos siitä. Yksi toive kuitenkin löytyy. Olisi kiva, jos sivustolla esiteltäisiin uusia leivontaan liittyviä tuotteita ja elintarvikkeita, joita kauppoihin on tullut. Joku voisi esim. testata niitä ja sitten esitellä muille. En ole varma oliko tällaisia uutuus-juttuja ja eri tuotteiden testauksia joskus, mutta voisi ainakin olla lisää.
Toffe kysyi sinulta: Onko sinulla joku niksi, jonka olet oppinut äidiltäsi tai isoäidiltäsi?
Yhden niksin olen oppinut äidiltäni liityen joulutorttujen leivontaan. Teemme yleensä joulutortut valmistaikinasta ja äidin oppien mukaan olemme aina kaulineet taikinalevyt pidemmiksi, jolloin yhdestä taikinanpalasesta saa kolme torttua. Tämä on todettu hyväksi menetelmäksi, sillä jos taikinan laittaa vain puoliksi, taikinakerroksesta tulee tosi paksu. Taikina on myös paljon riittoisampi näin.
Mitä haluaisit kysyä seuraavalta esittelyssä olevalta Kinuskilta?
Mikä on vahvuutesi leivonnassa?
Jaa meille suosikkireseptisi ja kerro lyhyesti reseptin tarina.
Suosikkini on tämä suklaa-banaanimuffiniresepti. Tällä reseptillä olen leiponut ensimmäiset suklaamuffinssit itse, ja myöhemmin keksin lisätä sekaan myös banaanit. Tämä on kyllä takuuvarma resepti ja aineet löytyvät lähes aina kaapista. Sekaan voi lisätä myös suklaarouhetta ja reseptiä on helppo muokata pienemmäksi tai suuremmaksi. Kertoo vain ainesten määrän kananmunien mukaan.
Erikokoisten kakkujen riittävyys
Vinkkejä erityisruokavalioihin
Chocolate Chip Cookies
5632 tähteä
Maailman paras mutakakku
2811 tähteä
Mokkapalat
2550 tähteä
Brookies
1815 tähteä
Britakakku
1519 tähteä
Kiitoksia esittelystäsi 😊 sivuiltasi pomppasi silmille suklaa-chilibrowniet ( näin chilin kasvattaja/ harrastajan vaimon ominaisuudessa) uskon että tuo chilillä maustettu hunaja on juuri sopivan mieto heillekin jotka haluavat alkaa kokeilemaan chiliä leivonnassa.